Kello lapselle – Milloin on ensikellon aika?

Kello lapselle – Milloin on ensikellon aika?

Kellot
Vaikka kuinka olisi myöhässä sovitusta aikataulusta, on pienemmälle lapselle aika turhaa sanoa, mitä tapahtuu 10 minuutin päästä, jos lapsi ei vielä hahmota ajan mittaamisen määreitä. Kellon hankinta onkin aika iso osa ajan hahmottamiseen ja mittaamiseen tutustumista. Minkälaiset kellot ovat lapsille sopivia ja missä iässä kellon voi hankkia? Leijonan tyylikäs kello teineille. Valikoimassa on monenlaisia kelloja lapsille ja nuorille. Kelloharrastajilla näkee kuvia, joissa kellot ovat mukana jo "synnärillä", mutta jos on tarkoitus saada lapsi ymmärtämään ajan kulua, on kolmen-neljän ikävuoden kieppeillä jo hyvä ikä lähteä ensikello-ostoksille! Monet tosin oppivat kellon ”lukemisen” vasta ekaluokalla, ja sekin riittää. Useimmiten rannekellot herättävät lapsissa kiinnostusta, ainakin hetkeksi. Siksi kellon on syytä olla heti mieluinen ja sopiva, jolloin kiinnostus kestää vähän pidempäänkin. Jos lapsilta kysytään, on paras kello sellainen, joka on kivan näköinen (yleensä värikäs) ja…
Read More
Harri Syrjänen – 50 vuotta taidekäsityötä

Harri Syrjänen – 50 vuotta taidekäsityötä

Haastattelu, Korut, Korutaide
Harri Syrjänen s. 1949 on alamme arvostettu, pitkän uransa aikana monilla palkinnoilla palkittu kultaseppämestari, nahkatyöläinen ja taiteilija, joka mieluiten käyttää itsestään sanaa taidekäsityöläinen. ”Sana taidekäsityöläinen kuvaa juuri sitä mitä teen. Suunnittelen ja luon vapaasti, taiteellisin keinoin tuotteitani ja valmistan niitä, perinteisiä käsityömenetelmiä käyttäen. Koska käytän monenlaisia materiaaleja ja tekniikoita, en halua lokeroitua minkään tietyn nimikkeen alle. Sana taidekäsityö kuvaa täydellisesti tätä työskentelytapaa.” ALKUTAIVAL Syrjänen kertoo, että alalle joutuminen oli jossain määrin sattumaa. Koulunkäynti ei maistunut ja ammatinvalinta oli tavalla tai toisella edessä. ”Äitini sattui näkemään Helsingin Sanomissa ilmoituksen, jossa Kultaseppäkoulu haki opiskelijoita. Se tuntui mielenkiintoiselta ja hain kouluun. Pääsykokeet menivät ilmeisesti hyvin, koska sadan hakijan joukosta sain yhden kuudestatoista opiskelupaikasta. Kultaseppäkoulu sijaitsi silloin vielä Helsingissä. Neljän opiskeluvuoden jälkeen valmistuin vuonna 1969. Heti valmistuttuani pääsin töihin Westerbackille. Se oli hieno liike…
Read More
Kahden brändin taikuri

Kahden brändin taikuri

Haastattelu, Kellot
Stepan Sarpanevalla on kaksi kellobrändiä, jotka kumpikin kiinnostavat kelloharrastajia myös maailmalla. Koronaepidemia on viime vuoden ja kuluvan vuoden aikana kurittanut monia yrityksiä, myös kelloalan yrityksiä. Sarpaneva Watches ei kuitenkaan ole yksi niistä. ”Meillä koko tämän vuoden tuotanto jo varattu. Emme pysty ottamaan uusia tilauksia. Olen kuullut, että muillakin independent-kellontekijöillä eri puolilla maailmaa on samankaltainen tilanne”, sanoo Stepan Sarpaneva. ”Suomalaisten kuluttajien päätöksenteko on nopeutunut. Nyt panostetaan sellaisiin kelloihin, joita todella halutaan." Myös ulkomailla on kiinnostusta erityisesti S.U.F:n 180-mallistoon, josta tällä hetkellä 80 % menee muualle kuin kotimaahan. Sarpanevan ja S.U.F:n ostajia tulee Yhdysvalloista, Australiasta, Aasiasta ja viime aikoina myös Arabimaista. Sen verran koronapandemia on vaikuttanut myös Sarpanevaan, että kellopajalle ei oteta asiakkaita sisään. Kontaktointi ja keskustelu tapahtuvat verkossa tai puhelimitse. Mukana kellomaailman Oscar-gaalassa Stepan Sarpaneva on 50-vuotias suomalainen kelloseppä ja muotoilija.…
Read More
Kevään 2021 lehti ilmestyy pian!

Kevään 2021 lehti ilmestyy pian!

Uutisia
Vihdoin! Kevään Kello & Kulta -lehti ilmestyy pian! Tällä kertaa kannessa on kelloseppä Stepan Sarpaneva. Mitä muuta lehdestä löytyy, se selviää pian! Voit tilata oman lehtesi postimaksun hinnalla Kello & Kulta -lehden sivuilta: https://www.kellokulta.fi/tilaa-lehti/
Read More
Vuoden Koru 2021

Vuoden Koru 2021

kilpailu, Korut
Susanna ja Tobias Feuerbacherin suunnittelema Viilu Jewelryn Tuohi Hopea valittiin Vuoden koruksi 2021. Karkkilalaisten Susanna ja Tobias Feuerbacherin Viilu Jewelry -korumerkin tuohesta ja hopeasta valmistettu Tuohi Hopea-korusarja nousi yleisön suosikiksi. Tuohi Hopea valittiin äänestyksessä Vuoden koruksi 2021. Vuoden koru -valinta julkaistiin suorassa lähetyksessä sunnuntaina 7.3.2021. Äänestyksessä toiselle sijalle sijoittui Silja Riihola, jonka Elämän tie -korujen geometrisessa muodossa on vaikutteita mustikan lehdistä ja kristillisyydestä. Kolmas sija meni Hanna Korhosen 4C-koruille, jotka tuovat erilaiset timantinhionnat näkyväksi näyttävissä hopeakoruissa. Vuoden Koru -valinta nostaa esiin suomalaista korumuotoilua ja -osaamista Vuoden koru -kilpailussa etsitään Suomessa valmistettua korusarjaa, joka puhuttelee taidokkaalla muotokielellään ja tekee säväyksen tunnistettavalla, omanlaisella, muotoilullaan. Kilpailussa koruja katsotaan kultaseppäkulttuurin silmin.  Nyt kolmatta kertaa järjestettävän Vuoden koru -kilpailun ehdokastöitä haettiin avoimella haulla. Ehdokkaiden joukosta finalistit valitsi esiraati. Kilpailun tavoitteena on lisätä tietoisuutta kotimaisen korutarjonnan…
Read More