Tinkimätön taituri Eero Hintsanen on Vuoden kultaseppä 2019

Tinkimätön taituri Eero Hintsanen on Vuoden kultaseppä 2019

Haastattelu, Korut
Nuori sulkavalaisteini vaikuttui aikoinaan Björn Weckströmin teoksista Retretin näyttelyssä. Eero Hintsanen sai Weckströmin näyttelystä vuonna 1986 merkittävän oivalluksen; näinkin voi tehdä ja muotoilu voi olla ammatti. Weckströmin teokset vettä tippuvassa luolastossa olivat taianomaisia ja tekivät lähtemättömän vaikutuksen. LAHDESTA MAAILMALLE Valmistuttuaan kultasepäksi Lahden muotoiluinstituutista Hintsanen perusti kollegoidensa kanssa X8 -nimisen pajakollektiivin Lahteen vuonna 1999. ”X8 korumyymälän ja -pajan ajoilta sai todella hyvän pohjan kaikelle tekemiselle, konsepti oli sellainen, että teimme kaikille kaikkea, ns. kultasepän perustöitä. Koimme kuitenkin pikkuhiljaa, että oli aika muutokselle. Mieli paloi johonkin spesiaalimpaan.” Kultaseppä-pariskunta Chao-Hsien Kuo ja Eero Hintsanen ovat kehittäneet Chao ja Eero -korubrändiä vuodesta 2005 ja sitä on viety ahkerasti maailmalle; Eurooppaan, Amerikkaan ja Aasiaan, josta tulikin tärkeä markkina-alue. Heillä oli oma kauppa Kiotossa 4 vuotta. ”Monet suomalaiset toimijat varmaan luulivat, että olemme lopettaneet, kun emme…
Read More
Nyt on puun aika!

Nyt on puun aika!

Haastattelu, Kellot
Kolme nurmijärveläistä kaverusta onnistui siinä, mistä monet vain haaveilevat. He perustivat oman kellomerkin, Aarnin. Helsingin Ullanlinnassa, Johanneksen kirkon kupeessa sijaitsee katutasossa toimisto. Äkkinäinen veikkaisi, että kyse on jostain suunnittelu- tai mainostoimistosta. Ovessa lukee Aarni. Tarkempi kurkistus takahuoneisiin paljastaa, että täällä myydään jotain. Isoja ja pieniä laatikoita näkyy runsaasti. Aarni valmistaa puisia kelloja. Puiset rannekellot on muutamassa vuodessa nousseet suosituksi kulttituotteeksi, jollainen on nähty televisiossa niin laulukilpailun valmentajan kuin linnajuhlien vieraan ranteessa. Puinen kello ei ole uusi juttu, mutta juuri nyt se puhuttelee ilmastohuolen, vihreiden arvojen, ekologisuuden ja luomun aikana. Puuranneke on myös lämmin ja luonnonmukainen. Aarni on kolmen Nurmijärven Klaukkalassa jo kouluaikana tutustuneen kaveruksen perustama yritys. Niklas Tuokko ja Pyry Alamäki ovat koulutukseltaan kauppatieteilijöitä, Samuli Koivistoinen metsätieteilijä. Pyry Alamäki, Samuli Koivistoinen ja Niklas Tuokko ovat Aarnin perustajat. SAUNANLAUTEILTA TUOTANTOON Bränditarina…
Read More
DUODJI*

DUODJI*

Haastattelu, Korut
Pohjois-Ruotsissa, pienessä 100:n asukkaan Idivuomassa asuva saamelainen hopeaseppä Erica Huuva kertoo luovuuden olleen oikeastaan hänen ensimmäinen kielensä. Pohjois-Ruotsissa, Idivuomassa asuva saamelainen hopeaseppä Erica Huuva. Kuva: Lisa Kejonen-Pauker Luominen ja käsillä tekeminen on ollut Ericalle Huuvalle luontainen tapa kommunikoida pienestä pitäen. Käsityöläisalalle oli aikanaan helppo suunnata. ”Olen kasvanut perheessä, jossa käsillä tekeminen ja luovuus on ollut keskeinen osa kanssakäymistä. Isäni on erittäin taiteellinen ja kiinnostunut designista, duodjista, musiikista ja taiteesta. Tärkeää on luomisen ilo, ja että tekee mitä haluaa ja missä tuntee olevansa hyvä, riippumatta siitä, mitä muut ajattelevat.” Ericalla on yhteensä 5 sisarusta ja jokainen on tavalla tai toisella taiteellisesti lahjakas. Keskimmäinen sisaruksista opiskelee tällä hetkellä Erica Huuvan korupajalla kultasepäksi. ”Myös isoäitini maalasi ja mm. brodeerasi paljon. Hänen mielestään minulla oli kauniit, pitkät sormet, jotka soveltuvat luovaan työhän. Hän taisi…
Read More
Taruhahmojen jäljillä

Taruhahmojen jäljillä

Haastattelu, Kellot
Antti Rönkkö tekee nimeään kantavia kelloja yksilöllisesti käsityönä. Kellojen nimet liittyvät antiikin mytologiaan. Antti Rönkkö tuli tunnetuksi kellopiireissä ja osin suuren yleisönkin silmissä vuonna 2012, kun hän myi Nokian silloiselle toimitusjohtajalle Stephen Elopillesuunnittelemansa ja tekemänsä kellon, Steel Labyrinthin. Kellossa oli Rönkön oma koneisto, AR1. Hän on edelleen siitä ylpeä ja vilkaisu luupilla koinestoon antaa siihen katetta. The Steel Labyrinth on edelleen tilattavissa Rönkkö Watchesista. Se ei ole mikään joka pojan kello, sillä hinta on 30 000 plus arvonlisävero. Nimensä mukaisesti The Steel Labyrinthin kellotaulussa on oikea labyrintti. Kello 12:sta johtaa reitti kello 6:teen. Antti Rönkkö sanoo, että labyrintin suunnittelu kellotauluun oli työläs ja haastava urakka. UUSI MALLI SUUNNITTEILLA Rönkkö Watches on ollut viime ajat poissa yleisestä kellojulkisuudesta. Steel Labyrinthin oheen on tullut vähitellen kaksi muuta mallia. Uusikin malli on suunnitteilla,…
Read More
Guldviva

Guldviva

Haastattelu, Korut, Matkailu
Maarianhaminassa vieraillessa moni meistä on ihaillut itäsataman merikortteleiden idyllisiä punamullattuja rantamökkejä, mutta harvempi on uskaltautunut sisälle asti löytämään Ahvenanmaan tunnetuimman korubrändin, Guldvivan, idyllisen verstasmyymälän. Guldviva on kultaseppä Maria Karlströmin luomus, jonka tarina alkoi kolmekymmentä vuotta sitten. Kaikki alkoi siitä, kun Maria vuonna 1986 lähti oppiin ahvenanmaalaisen kultaseppä Kaj Rinmanin verstaaseen. Oppisopimusopit täydennettiin lisäopinnoilla Kööpenhaminassa ja valmistuttuaan Maria perusti vuonna 1989 oman yrityksen, Galleri Guld och Gåvor. Gallerian toiminta kuitenkin loppui vuonna 1994. Maria jatkoi liiketoimintaa tekemällä tilaus- ja korjaustöitä paikallisille kultasepänliikkeille omassa kotiverstaassaan. KORUKAHVILASTA MAAMERKIKSI Yritys nimeltä Guldviva sai alkunsa vuonna 1998, kun Maria avasi ”showroomin” sekä verstaan vanhan sahan tiloihin Maarianhaminaan. Samalla avattiin rinnalle nettikauppa myynnin tukemiseksi. Milleniumin vaihteessa Guldviva muutti Maarianhaminan Itäsataman Pepitas Café -kahvilaan, idylliseen merikortteliin, missä korukahvilatoiminta herätti ihastusta ja keräsi mukavasti asiakkaita. Paikka miellytti niin,…
Read More