Vuoden kultaseppä 2021 Olli Johan Lindroos

Vuoden kultaseppä 2021 Olli Johan Lindroos

Haastattelu, Korut
Tunnustus myönnettiin Lindrooseille jo toisessa polvessa. Ollin isä ja oppi-isä kultaseppämestari Esko Lindroosille Vuoden Kultasepän tunnustus myönnettiin vuonna 2006. Tänä vuonna tunnustus jaettiin 33:nnen kerran. Vuoden kultaseppä Olli Lindroos on aktiivisella otteella ottanut isänsä Esko Lindroosin perustaman perheyrityksen johdon käsiinsä ja lähtenyt kehittämään yritystä vahvasti tähän aikaan. Porissa sijaitseva pääliike laajensi perustamalla sivuliikkeen Helsinkiin vuonna 2006. Olli otti Helsingin liikkeen toiminnan haltuunsa ja vuonna 2009 yhteistyö Stockmannin kanssa vei liikkeen ikoniseen tavarataloon. Menestyminen Vuoden kaunein sormus -kilpailussa kahdella voitolla antoi myös nostetta. Ollin timanttisormukset Lumi ja Kide saivat kisan myötä mukavasti näkyvyyttä ja sen seurauksena syntyi brändi OJL. Vuonna 2017 Stockmannilla sijaitseva liike muutti nimensä Lindroosista uuden brändin mukaan OJL:ksi. ”Ajattelin, että jos sormukseni valittiin toistamiseen Vuoden kauneimmaksi Suomessa, niin parempi antaa tälle myötätuulen saaneelle korubrändille yrityksemme päivittäisissä askareissa enemmän…
Read More
Harri Syrjänen – 50 vuotta taidekäsityötä

Harri Syrjänen – 50 vuotta taidekäsityötä

Haastattelu, Korut, Korutaide
Harri Syrjänen s. 1949 on alamme arvostettu, pitkän uransa aikana monilla palkinnoilla palkittu kultaseppämestari, nahkatyöläinen ja taiteilija, joka mieluiten käyttää itsestään sanaa taidekäsityöläinen. ”Sana taidekäsityöläinen kuvaa juuri sitä mitä teen. Suunnittelen ja luon vapaasti, taiteellisin keinoin tuotteitani ja valmistan niitä, perinteisiä käsityömenetelmiä käyttäen. Koska käytän monenlaisia materiaaleja ja tekniikoita, en halua lokeroitua minkään tietyn nimikkeen alle. Sana taidekäsityö kuvaa täydellisesti tätä työskentelytapaa.” ALKUTAIVAL Syrjänen kertoo, että alalle joutuminen oli jossain määrin sattumaa. Koulunkäynti ei maistunut ja ammatinvalinta oli tavalla tai toisella edessä. ”Äitini sattui näkemään Helsingin Sanomissa ilmoituksen, jossa Kultaseppäkoulu haki opiskelijoita. Se tuntui mielenkiintoiselta ja hain kouluun. Pääsykokeet menivät ilmeisesti hyvin, koska sadan hakijan joukosta sain yhden kuudestatoista opiskelupaikasta. Kultaseppäkoulu sijaitsi silloin vielä Helsingissä. Neljän opiskeluvuoden jälkeen valmistuin vuonna 1969. Heti valmistuttuani pääsin töihin Westerbackille. Se oli hieno liike…
Read More
Vuoden Koru 2021

Vuoden Koru 2021

kilpailu, Korut
Susanna ja Tobias Feuerbacherin suunnittelema Viilu Jewelryn Tuohi Hopea valittiin Vuoden koruksi 2021. Karkkilalaisten Susanna ja Tobias Feuerbacherin Viilu Jewelry -korumerkin tuohesta ja hopeasta valmistettu Tuohi Hopea-korusarja nousi yleisön suosikiksi. Tuohi Hopea valittiin äänestyksessä Vuoden koruksi 2021. Vuoden koru -valinta julkaistiin suorassa lähetyksessä sunnuntaina 7.3.2021. Äänestyksessä toiselle sijalle sijoittui Silja Riihola, jonka Elämän tie -korujen geometrisessa muodossa on vaikutteita mustikan lehdistä ja kristillisyydestä. Kolmas sija meni Hanna Korhosen 4C-koruille, jotka tuovat erilaiset timantinhionnat näkyväksi näyttävissä hopeakoruissa. Vuoden Koru -valinta nostaa esiin suomalaista korumuotoilua ja -osaamista Vuoden koru -kilpailussa etsitään Suomessa valmistettua korusarjaa, joka puhuttelee taidokkaalla muotokielellään ja tekee säväyksen tunnistettavalla, omanlaisella, muotoilullaan. Kilpailussa koruja katsotaan kultaseppäkulttuurin silmin.  Nyt kolmatta kertaa järjestettävän Vuoden koru -kilpailun ehdokastöitä haettiin avoimella haulla. Ehdokkaiden joukosta finalistit valitsi esiraati. Kilpailun tavoitteena on lisätä tietoisuutta kotimaisen korutarjonnan…
Read More
Maryam Razavi

Maryam Razavi

Haastattelu, Korut
Muodin moniosaaja on sirojen korujen ystävä, mutta on heikkona bling blingiin. Maryam Razavi on pitkän kansainvälisen uran luonut malli, joka on sittemmin työskennellyt myös stylistinä ja juontajana, suunnitellut laukkuja, muutaman korunkin ja mm. ohjannut musiikkivideoita. Hän kutsuu itseään muodin sekatyöläiseksi. ”Olen ollut tosi onnekas. Jos joku asia on kiinnostanut, niin olen päässyt sitä tekemään, mutta se johtuu siitä, että olen itse uskaltanut puhua ääneen kiinnostuksen kohteista ja unelmista, ja ollut valmis tekemään niiden asioiden eteen töitä.” Maryam toivoisi, että kotimainen korumuotoilu olisi paremmin esillä somessa. KANSAINVÄLISIIN TÖIHIN Yksi unelmien täyttymys toteutui nuorena, kun Maryam pääsi opiskelemaan taidekonservointia Evtekiin Vantaalle. Taiteen ja käsityön arvostus on ollut luontevaa jo kotona ja rakkaus taidehistoriaa kohtaan on vahva. Opiskelun aikana Maryam kuitenkin huomasi, että konservoinnin edellyttämissä tekniikoissa pysyminen tuotti vaikeuksia ja hänen teki mieli…
Read More
Vuoden Kultaseppä 2021, Olli Johan Lindroos

Vuoden Kultaseppä 2021, Olli Johan Lindroos

Korut, Uutisia
Suomen Kultaseppien Liitto ry on valinnut vuoden 2021 vuoden kultasepäksi kultaseppä Olli Johan Lindroosin, s.1980. Suomen Kultaseppien Liitto ry. on vuodesta 1987 alkaen nimennyt Vuoden Kultasepän. Vuoden Kultasepäksi nimetään henkilö, joka tunnetaan etevänä kulta- tai hopeaseppänä ja on työskennellyt alalla vähintään viisi vuotta tai jolla on muita erityisiä ansioita kultasepänalalla. Olli Johan Lindroos on 33. Suomen Kultaseppien Liiton myöntämän, vuoden kultasepän tittelin saanut kultaseppä. Poikkeuksellista tekee sen, että on ensimmäinen kerta, kun titteli myönnetään toisessa polvessa. Ollin isä kultaseppämestari Esko Lindroos nimettiin vuoden kultasepäksi vuonna 2006. Olli Johan Lindroos on toisen polven kultaseppä, joka on omalla määrätietoisella työllään rakentanut uuden, oman kotimaisen korubrändinsä. Matka perinteisestä tasokkaasta kultasepänliikkeestä Porissa omaan brändättyyn OJL ”flagship” liikkeeseen Helsingin ytimessä on ollut pitkä ja haastava. Selkeä tavoite, uuden teknologian hyväksikäyttö sekä valmistuksessa että markkinoinnissa yhdessä…
Read More