Guldviva

Maarianhaminassa vieraillessa moni meistä on ihaillut itäsataman merikortteleiden idyllisiä punamullattuja rantamökkejä, mutta harvempi on uskaltautunut sisälle asti löytämään Ahvenanmaan tunnetuimman korubrändin, Guldvivan, idyllisen verstasmyymälän.

Guldviva on kultaseppä Maria Karlströmin luomus, jonka tarina alkoi kolmekymmentä vuotta sitten. Kaikki alkoi siitä, kun Maria vuonna 1986 lähti oppiin ahvenanmaalaisen kultaseppä Kaj Rinmanin verstaaseen. Oppisopimusopit täydennettiin lisäopinnoilla Kööpenhaminassa ja valmistuttuaan Maria perusti vuonna 1989 oman yrityksen, Galleri Guld och Gåvor. Gallerian toiminta kuitenkin loppui vuonna 1994. Maria jatkoi liiketoimintaa tekemällä tilaus- ja korjaustöitä paikallisille kultasepänliikkeille omassa kotiverstaassaan.

KORUKAHVILASTA MAAMERKIKSI


Yritys nimeltä Guldviva sai alkunsa vuonna 1998, kun Maria avasi ”showroomin” sekä verstaan vanhan sahan tiloihin Maarianhaminaan. Samalla avattiin rinnalle nettikauppa myynnin tukemiseksi. Milleniumin vaihteessa Guldviva muutti Maarianhaminan Itäsataman Pepitas Café -kahvilaan, idylliseen merikortteliin, missä korukahvilatoiminta herätti ihastusta ja keräsi mukavasti asiakkaita. Paikka miellytti niin, että Guldviva päätti ostaa paikallisen kalasavustamon tilat.

Kevään 2018 aikana nousi uusi rakennus vanhan liikkeen viereen. Guldvivan liike toimii nyt merikorttelin näyttävänä maamerkkinä upeassa uudessa perinteisesti punamullatussa tilassa, missä moni purjehtija on viime kesänä vieraillut ihailemassa saaristolaishenkisiä koruja.

SINNIKKYYS ON PALKITTU

Kun näkee Marian ystävällisesti hymyilevät kasvot, on vaikea ajatella, että tie tähän pisteeseen on ollut pitkä ja mutkainen. Kuten kaikki yrittäjät tietävät, uuden yrityksen synnyttäminen ei käy käden käänteessä. Onneksi Maria on perinyt yrittäjyyden, vahvan tahdon ja uskon onnistumiseen yrittäjä-isältään. Tämä ominaisuus on ollut suureksi avuksi, kun alkutaipaleen huolet tulevaisuudesta aiheuttivat unettomia öitä.
Yritys on tavallaan kuin oma lapsi ja sitä ei voi jättää oman onnensa nojaan, vaan sitä pitää hoitaa ja rakastaa, oli tilanne mikä tahansa. Kymmenen vuoden jälkeen tuli tarvetta kehittää omaa tekemistä, luoda uusia omia malleja ja tarinoita. Aika ei enää riittänyt alihankintaan ja korjaustöihin, vaan Maria satsasi Guldvivan brändin kehittämiseen.

LUONTO INSPIRAATIONA

Korujen aiheet löytyvät ihan lähiympäristöstä. Saaristossa kun ollaan, niin
kaloihin, mereen ja veneilyyn liittyvät aiheet ovat hyvin esillä muotoilussa. Tutut aiheet tuntuvat miellyttävän asiakkaita ja ovat saavuttaneet suuren suosion. Ajaton ja yksinkertainen on Marian motto. Ehkä suurelle yleisölle tutuin Guldvivan koru on Blomman. Koru on monelle yllättävän tuttu. Vaikka sitä ei tällä hetkellä myydä Suomessa mantereen puolella, niin jokainen, joka on risteillyt punaisilla laivoilla, on mitä todennäköisemmin törmännyt Guldvivan tuotteisiin ostoksia tehdessään. Toinen Guldvivan ”bestseller” on Enkeli. Se oli alun perin tarkoitettu joulukoruksi, mutta sen saama suosio yllätti ja siitä tulikin Blommanin lisäksi kestosuosikki. Enkeli sopii symbolina niin moneen tilanteeseen ja siihen liittyy vahvasti positiivista symboliikkaa.

KUNINKAALLINEN YLLÄTYS

”Kun kruunuprinsessa Viktoria oli tulossa Ahvenanmaan vierailulle, lähetinhoville pari korua ja kirjeen missä kerroin ahvenanmaalaisesta käsityöstä ja kulttuurista”, Maria kertoo.

Ennen vierailun alkamista Maria sai hovilta kiitoskirjeen, ja kun prinsessa astui koneesta saapuessaan Maarianhaminaan, hänen kaulassaan oli Blomman-kaulakoru. Se oli hieno hetki.

”Ilmeisesti meidän korumme miellyttävät prinsessaa, koska korut on nähty hänellä sen jälkeen useaan otteeseen”.

Lue koko juttu uusimmasta Kello & Kulta -lehdestä!

Teksti: Henrik Kihlman Kuvat Henrik Kihlman ja Guldviva