Nosto Kello & Kulta -lehdestä: Kelloseppä Torsti Laine toteuttaa unelmaansa Sveitsissä

Laine Watches suunnittelee ja valmistaa laatukelloja Le Loclen pikkukaupungissa, Jura-vuoriston kupeessa lähellä Ranskan rajaa.

”Niin kuin moni muukin kelloalalla toimiva, olin pienestä asti kiinnostunut teknisistä ratkaisuista, mekaniikasta, myös legoista ja laitteiden purkamisesta. Alun perin opiskelin tietotekniikkaa, ja olin sen parissa pitkään myös työelämässä. Kelloalalle päädyin myöhäisemmässä vaiheessa, kun mietin mihin suuntaan opiskeluja pitäisi jatkaa. Sattumalta monesta suunnasta tuli vastaan tietoa Kelloseppäkoulusta, ja kuulin sen laadukkaasta opetuksesta.” Kelloalalla meni silloin hyvin ja kysyntää oli. Torsti Laine oli itsekin kelloharrastaja, ja Kelloseppäkoulun pääsykokeet sattuivat olemaan edessä kuukauden päästä. Laine pääsi sisään kouluun ja omien sanojensa mukaan ”sen jälkeen homma oli pelkkää menoa!” Laine opiskeli Kelloseppäkoulussa Espoon Leppävaarassa kolme vuotta mikromekaniikkalinjalla, koulussa oltiin hyvin paljon kellopuolen kanssa tekemisissä. Vuonna 2014 Laine voitti opiskelijana vielä ollessaan Lange Watchmaking Excellence -palkinnon. Suunnan vaihto oli siis osunut oikeaan.

LAINE WATCHES – YRITTÄJÄNÄ SVEITSISSÄ
”Ulkomailla elämistä ja asumista olen aina halunnut kokeilla. Se on ollut pitkän ajan unelma. Sveitsiin lähtö osui kohdalleen juuri kelloseppätoimintaan liittyen”. Sveitsiin asumaan lähteminen ei ehkä ole niin helppoa, mutta kun on muuttanut, on kelloseppänä toimiminen ja oman yritystoiminnan aloittaminen kellojen parissa melko sujuvaa. ”Sveitsissä voi helposti hakea erikoistyövälineet vaikka maitokauppakäynnin yhteydessä. Isompia sorveja yms. laitteita on lähes mahdotonta löytää Suomesta. Keski-Euroopassa niitä on paljon, ja harvoin on vaikkapa sellaista kirppistä kaupungilla, jossa ei olisi jotain työvälineitä tai koneita kellosepäntyöhön liittyen”, Torsti kertoo. Yrittämisen alkuvaihe on Laineen mukaan tehty houkuttelevaksi Sveitsissä. Arvonlisäverotusjärjestelmä on Suomeen verrattuna erittäin kilpailukykyinen pienyrityksille. Yrityksen ei tarvitse olla alv-rekisterissä, jos myynti on alle 100 000 frangia (n. 85 000€ ) vuodessa. Varsinkin aloittaville pienyrittäjille tämä on hyvä etu. ”Lisäksi kellosepän töitä voi myös helposti tehdä alihankintana muille kellonvalmistajille, koska niitä on runsaasti. ”Teen itsekin silloin tällöin pienimuotoisesti alihankintatyötä oman suunnittelu- ja valmistustyön ohessa. ” Käsintehtyjen laatukellojen myynnin kannalta Sveitsissä tehty kello on asiakkaille aina jonkinlainen laadun tae, se on ehkä helpompi myydä kuin toisaalla valmistettu kello, ja laatutietoista asiakaskuntaa riittää. ”Suunnittelu on yksi niistä parhaimmista hetkistä, jos siihen on vaan tarpeeksi aikaa. Myös loppuvaiheessa, kun itse suunniteltu ja -valmistettu kello on valmis, saa ottaa hyvät kuvat ja esitellä muille niin se on kyllä tietynlainen kohokohta.”

Laine Gelidus on kelloseppä Torsti Laineen uusin kellomalli

TYÖNTÄYTEISTÄ ARKEA
Torsti Laine on perheineen asunut Le Loclessa n. 2,5 vuotta. Normaali työpäivä on työntäyteinen. ”Pitkää päivää tulee tehtyä varsinkin nyt, kun uusi mallisto juuri valmistui. Aloitan klo 9 aamulla ja päivä venyy iltaan asti, joskus vasta klo 21 ollaan kotona, mutta kaiken kaikkiaan 11 h työpäivä on ihan tavallinen”. Yrityksen alkuvaiheessa ei pääse helpolla, on painettava eteenpäin ja toivottava, että pikkuhiljaa tulevina vuosina alkaa helpottaa. ”Joku viisas sanoi joskus, että yrityksen ensimmäiset viisi vuotta on taistelua ja tervanjuontia. Olen sen hyväksynyt. Ehkä sitten joskus tulevaisuudessa lomaillaan enemmän, mutta ei ihan vielä!”

www.lainewatches.com

Teksti:  Julia Weckman
Kuvat: Laine Watches

Lue koko juttu Kello & Kulta -lehdestä!