Kellouutisia!

Perkon Leijona kellomerkin ja kelloseppä Kari Voutilaisen yhteistyön tuloksia on odotettu kellopiireissä kiinnostuksella. Tänään torstaina 10.10. julkaistiin Heritage mallisto, joka kunnioittaa Perkon perustajaveljesten; Jalo, Urho ja Oiva Perkon elämäntyötä. Leijona Heritage mallisto koostuu kolmesta eri luonteisesta kellomallista.

Leijona-kellojen historia ulottuu Sveitsiin, Val-de-Traversin kuuluisaan kellolaaksoon ja silloiselle Manufacture d’Horlogerie Lion S.A.:n tehtaalle. Ensimmäinen Leijona-kellojen maahantuoja oli tamperelainen kellotukku ja vähittäisliike J.W. Lindroos. He toivatLeijona-kelloja Suomeen ainakin vuodesta 1907 lähtien. Jalo, Urho ja Oiva Perkon vuonna 1918 perustama Oy Perkko Ab aloitti liiketoimintansa Leijona-kellojen maahantuojana ostamalla Suomeen tuovan J.W. Lindroosin. Leijona kello on Suomen vanhin kellobrändi.

Kelloseppä ja Suurmestari Kari Voutilainen kertoo Leijonan kanssa tekemästään yhteistyöstä:

”Leijona on kello, jonka jokainen suomalainen nuori on saanut ensimmäiseksi kellokseen ja jäänyt kaikille mieleen. Mekaanisen kellon nousun myötä Leijona-kellojen unelmana on ollut palata mekaanisten kellojen valmistajaksi. Olen hyvin mielelläni mukana toteuttamassa Heritage-mallistoa ja tätä Leijona-kellojen unelmaa.”

Kuvassa sinisellä kellotaulun värillä Leijona Môtiers Classic Limited Edition, joka juhlistaa Leijona-kellojen ja kelloseppä Kari Voutilaisen yhteistyötä sekä Val-de-Travers -nimisessä laaksossa sijaitsevaa Môtiers-kylää, jossa malliston kellot valmistetaan. Sininen on Voutilaisen lempiväri. Kellossa on ruusukultaisen värinen teräskuori ja indeksit. Koneisto on Sellita SW200-1 automaatti. Näitä kelloja valmistetaan vain 50 kappaletta.

Leijona Oiva Classic -rannekello (kuvassa vaalealla kellotaululla) on saanut innoituksensa 1950-luvun Leijona-kellojen tyylistä. Kellossa on teräksinen kuori ja kullanväriset indeksit. Mallin nimi juontaa juurensa Oy Perkko Ab:n perustajaveljeksen, Oiva Perkon nimestä. Oiva oli veljeksistä vanhin ja erittäin taidokas kultaseppä. Hän toimi J.W. Lindroosilta ostetun liikkeen johtajana.

Classic kellomallin lisäksi Leijona Heritage mallistossa on Sport ja Chrono mallit.