Kultaseppämestari Harri Syrjäsen juhlanäyttely Galleria Dixissä Helsingissä 30.3.-18.4.

Harri Syrjänen on pitkän uran tehnyt kultaseppä /kultaseppämestari, sekä nahkataiteilija. Hän perusti ensimmäisen työpajan vuonna 1971 Espooseen  vanhempiensa talon kellariin. Korujen ohella hän valmisti myös nahkavöitä ja laukkuja, joiden tekemiseen hän oli  itseoppinut. Kultasepäntaidot olivat karttuneet Helsingin kultaseppäkoulussa 60-luvulla. Omaperäinen muotokieli, sekä viimestelty karheus  tuotteissa sai suuren suosion 70-luvulla.

Merkittävä askel eteenpäin oli oman työpaja / liikkeen perustaminen 1981, Helsingin Ratakadulle, silloisen Taideteollisuusmuseon, nykyisen Design museon naapuriin. Aika Ratakadun studiossa on ollut antoisaa, siellä Harri on työskentelyn lisäksi järjestänyt monia teemallisia yksityisnäyttelyitä Studio on toiminut myös merkittävänä koulutuspaikkana lukuisille alan opiskelijoille.

Ansioistaan Harri Syrjänen on palkittu esim, Vuoden 1996 taidekäsityöläisenä, sekä Valkoisen leijonan ansioristillä 2007. Hän on myös saanut Valtion taiteilijaeläkkeen. Syrjäsen täyttäessä 70 vuotta Galleria Dixissä on esillä juhlanäyttely.  Näyttelyn kattauksessa on läpileikkaus lähes viisikymmenvuotiseen uraan, pääpaino on kuitenkin tämän hetkisessä tuotannossa. Näyttelytöissä näkyy Syrjäselle ominaista oivaltaa huumoria, myös vakavien aiheiden parissa. Teosten viimeistelty tyylikkyys  luo ajatonta kauneutta. Näyttelytyöt houkuttavat koskettamaan ja Harrin omien sanojen mukaan työt onkin luotu käytettäviksi,ei pelkästään vitriineihin katsottaviksi.