Muotoilun valtionpalkinto Korutaideyhdistys ry:lle.

Muotoilun valtionpalkinto

Korutaideyhdistyksen tuottamat näyttely- ja tapahtumakokonaisuudet ovat edistäneet merkittävällä tavalla suomalaisen korun näkyvyyttä ja yhdistyksen toiminta on luotsannut tekijöitä kansainvälisille areenoille. Yhdistyksen kutsumat kansainväliset vieraat ovat rikastuttaneet suomalaisen korun kenttää työpajoin ja luennoin. Viimeisimpiä hankkeita ovat olleet Korutaideoppaan julkaiseminen, Korutaidelainaamo-toiminnan käynnistäminen sekä kansainvälisen KORU 6 -korutaiteen triennaalin ja seminaarin järjestäminen. Suurin ulkomailla koskaan nähty suomalaisen korun näyttely Northern Light järjestettiin Hollannin CODA-museossa 2019. Yhdistys kerää myös korutaiteen kokoelmaa.

Korutaideyhdistyksen toiminta on ollut tinkimätöntä alan esiintuomiseksi ja sen nostamiseksi arvoisekseen osaksi suomalaista taideteollisuutta. Yhdistyksen toiminnassa muotoilu ja taide ovat esimerkillisesti edustettuina ja yhdistyksen tuottamat tapahtumat ovat vakiinnuttaneet asemansa korutaiteen kansainvälisessä kentässä.

Muotoilun valtionpalkinnosta päättää arkkitehtuuri- ja muotoilutoimikunta.

Sinebrychoffin museo. Katseen kohteena korut lokakuussa 2019.
Kuva: Kansallisgalleria, Jenni Nurminen

Korutaideyhdistys pähkinänkuoressa:

Korutaideyhdistys ry on perustettu Lappeenrannassa vuonna 2005. Yhdistys toimii valtakunnallisesti ja sen tavoitteena on edistää ja tehdä tunnetuksi nykykorua taiteena ja muotoiluna Suomessa. Lisäksi päämääränä on parantaa suomalaisen korun tunnettuutta ulkomailla. Tavoitteidensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää näyttelyitä, esitelmä- ja keskustelutilaisuuksia sekä tiedottaa alan tapahtumista.

Korutaideyhdistys ry:n nettisivut