Alma Pihl – tuntematon maailmantähti

Vaatimattoman tant Alman tarina piirtäjästä Fabergen suunnittelijaksi on erityisen kiehtova.

Fabergén valmistamat keisarilliset pääsiäismunat ovat korujen ystäville tuttuja kultasepänalan historian upeimpia mestariteoksia. Monien mielestä ehkä kauneimpiin kuuluvat jäätävän kaunis vuorikiteestä valmistettu talvimuna sekä toteutukseltaan ainutlaatuinen ristipistosmuna. Viimeiseen yksityiskohtaan asti harkittua eleganssia. Kuka on henkilö näiden mestariteosten takana? Jäljet johtavat Kymenlaaksoon. Kuusankosken ruotsinkielisen koulun kovasti pidettyyn vaatimattomaan piirustuksen opettajaan, tant Almaan, jolla oli melkoinen salaisuus.

ONNEA JA LAHJAKKUUTTA

Alma Pihl syntyi Moskovassa 1888. Hänen isänsä oli Knut Oskar Pihl, joka lähti kuusivuotiaana Pietariin kellosepän oppiin, mutta päättyi kuitenkin kultasepän koulutettavaksi, niin ikään suomalaisen Fabergé mestarin August Holmströmin verstaalle. Täällä hän myös tapasi tulevan vaimonsa August Holmströmin tyttären Fannyn. Pariskunnalle syntyi aikanaan viisi lasta, joista kaksi päätyivät kultasepänalalle, Oskar ja Alma. Sekä Oskar vanhemmasta että nuoremmasta riittäisi paljon kerrottavaa, mutta nyt keskitymme Almaan.

Alma ystävänsä kanssa Shuvalovan tennisklubin
kentällä Venäjällä. Kuva Eero Niinikosken arkisto.

Alma oli omalla tavallaan uraauurtava nainen. Kultasepänalalla ei siihen aikaan ollut naisia ensinkään. Se, että tähän tehtävään kouluttamaton ja itseoppinut nainen hyväksyttiin, oli poikkeus. Ehkä perhetaustasta oli tässä tilanteessa apua. Joka tapauksessa poikkeus oli onnekas. Alma aloitti vuonna 1908 enonsa Albert Holmströmin verstaalla Pietarissa piirtäjänä tehtävänään piirtää verstaalla valmistetut korut pikkutarkasti luonnollisessa koossa työkirjoihin. Vapaa-ajallaan hän suunnitteli ja piirsi omia koruja. Eno Albert Holmström innostui näkemästään ja koska kaikki muutkin liikkeessä työskentelevät piti niitä erinomaisina, niitä alettiin valmistaa myyntiin. Ensimmäisen itsenäisen suunnittelutilauksen Alma sai v. 1912 kun öljypohatta Tohtori Emmanuel Nobel halusi tilata yritykselleen lahjoja, joita oli määrä jakaa illallispöydän vieraille yllätyksenä lautasliinaan piilotettuina. Niissä piti olla jotakin ainutlaatuista ja uutta. Ne eivät saaneet olla liian kalliita, ettei niitä voisi tulkita lahjuksiksi. Silloin syntyi Almalle tunnuksenomainen talvi ja jääkide teema. Koruista tuli niin suosittuja, että Emmanuel Nobel tilasi kokonaisen sarjan erilaisia jääkristalliaiheisia koruja, jota Nobel lahjoitti liikekumppaneilleen. Lopuksi Nobel halusi yksinoikeuden Alman jääkristallikoruille.

FABERGÉN MUNIA

Nobelin tilaus oli suosituksena merkittävässä roolissa, kun Almalle 1913 annettiin tehtäväksi suunnitella keisarillista lahjamunaa. Tohtori Nobel antoi yksinoikeudesta huolimatta Almalle luvan käyttää lumikideteemaa tässä arvovaltaisessa tilauksessa. Toimeksianto tuli suoraan Fabergélta ja muita ehtoja ei ollut kuin että esineen pitää olla munan muotoinen ja sisältää yllätyksen.

Alma Pihl nuorena suunnittelijana
Pietarissa 1912.
Kuva: UPM-Kymmenen Kulttuurisäätiön
valokuva-arkisto.

Niin Alma lähti suunnittelemaan omalle tyylilleen uskollisen teoksen Siperian vuorikiteestä, ortoklaasista ja platinasta. Munaan on istutettu 1660 timanttia ja se on asetettu vuorikiteestä veistetyn sulavan jääkimpaleen päälle. Sisällä on yllätyslahja, joka oli kullasta, platinasta ja 1378 timantista valmistettu kori täynnä valkovuokkoja, jotka olivat valmistettu kvartsista ja demantoidista lepäämässä kullasta tehdyn sammalpedin päällä.

Talvimuna sai suuren suosion ja näin ollen Almalta tilattiin jo 1914 uusi muna. Idea tähän oli syntynyt jo pari vuotta aikaisemmin ja tekniikkaa oli kokeiltu parissa rintaneulassa. Tämän tekniikan soveltaminen tilattuun munaan tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta eräänä iltana, kun Alma istui kotona katselemassa, kun hänen anoppinsa teki ristipistoskirjailua. Aihe sopi erinomaisen hyvin tilattuun työhön, kun tiedossa oli, että Tsarina Alexandra Fjodorovna myös harrasti ristipistosompelua.

Työn teknistä toteutusta suunniteltiin huolella Albert Holmströmin johdolla ja muna toteutettiin Holmströmin verstaalla istuttamalla tarkasti kalibroituja carréhiontaisia smaragdeja, rubiineja, smaragdeja ja demantoideja platinaverkkoon. Munan kehikko tehtiin kullasta ja siihen istutettiin ruusuhiontaisia timantteja sekä helmiä. Päälle on istutettu kuukivi, johon on kaiverrettu Tsarinan nimikirjaimet. Munan sisältä löytyvä yllätys on pieni, helmin, timantein ja emalilla koristeltu teline, jonka toisella puolella keisariperheen lasten siluetit on toteutettu emalimaalauksena ja toisella puolella kukkakori sekä lasten nimet.

SOTA MUUTTI SUUNNAN

Alman ura oli kovassa nousussa, kun maailmantapahtumat tekivät yllättävän lopun koko Fabergén tarinalle. Maaliskuussa 1917 räjähti. Vallankumous vyöryi Pietarin yli täydellä voimallaan. Mikään ei ollut enää niin kuin ennen. Fabergé sulki ovensa vuonna 1918 ja yli 300 henkeä jäi työttömäksi. Alma oli mennyt vuonna 1912 naimisiin Nikolai Kleen kanssa. Nikolai työskenteli Pietarissa apulaisjohtajana suuren suomalaisen paperitehtaan Kymiyhtiön myyntikonttorissa, jonka toiminta tyrehtyi uuden hallinnon ilkivaltaan. Paperia nimittäin tarvitsivat vallankumouksellisetkin, mutta he katsoivat, ettei siitä tarvinnut maksaa mitään. Niinpä myyntikonttorin kiinteistöt takavarikoitiin, kassakaapeista vietiin rahat ja arvopaperit. Elokuussa Nikolai Klee paiskattiin vankilaan.

Nikolai oli vangittuna kolme kuukautta, jonka aikana Alma joutui myymään henkensä pitimiksi vaatteita, huonekaluja ja tietysti koruja. Pitkällisen taistelun ja lopulta kirjailija Maksim Gorkin vaikutusvallan avulla Alma ja Nikolai saivat ns. Nansenin passin, jonka turvin he pääsivät matkustamaan Suomeen keväällä 1921. Mukaansa he saivat vain sen, minkä pystyivät kantamaan. Tärkeimmät korunsa Alma ompeli korsettiinsa luottaen, etteivät tullimiehet ryhtyisi ruumiintarkastukseen.

Alma Arthur-enonsa (vas.) ja veljentyttärensä Lydian sekä veljensä Oskarin kanssa juhannusta viettämässä Lauttakadun puutarhassa Kuusankoskella 1940-luvulla. Kuva: Eero Niinikosken arkisto.

VUODET KUUSANKOSKELLA

Kesäkuussa 1921 Alma ja Nikolai nousivat junaan Suomen asemalla Pietarissa. Venäjän tullissa Alma joutui vaikeuksiin, kun hänen käskettiin luovuttaa kummisedältään saamansa kultainen rannerengas, joka oli ollut hänellä 15-vuotiaasta saakka. Lukko ei kuitenkaan auennut, joten Alma sai pitää rannerenkaansa. Kouvolan asemalla heitä oli vastassa Kymiyhtiön uutukainen automobiili, joka kiidätti heidät yhtiön klubille. Kyseisestä rakennuksesta tuli heidän kotinsa peräti kahden vuoden ajaksi, koska asunnoista oli pulaa.

Kymiyhtiön pääkonttori sijaitsi tuohon aikaan aivan klubin naapurissa, joten Nikolailla oli varsin lyhyt työmatka. Yhtiö tarjosi hänelle työtä myyntiosastolla ja ryhtyi hoitamaan yhteyksiä Saksaan, koska hänellä oli erinomainen saksan kielen taito. Ruotsin kieltä hän joutui kuitenkin koko ajan opiskelemaan. Samoihin aikoihin Kuusankoskelle muutti myös muita Pietarin konttorissa työskennelleitä, joista muodostui vähitellen pieni emigranttikunta, joka piti tiiviisti yhtä keskenään. Venäjää he varoivat puhumasta, jos paikalla oli ulkopuolisia. He eivät halunneet leimautua ryssiksi uudessa kotimaassaan.

TYÖTÄ OPETTAJANA

Alma (istumassa) Kuusankosken ruotsinkielisen koulun opettajakollegoineen 1948. Kuva: Eero Niinikosken arkisto.

Almalle ei tahtonut löytyä heti työtä. Hän puhui sekä venäjää että saksaa sekä tietenkin ruotsia. Suomeakin hän ymmärsi, mutta puhui sitä vain harvojen ja valittujen kanssa. Eräs tällainen luotettu ystävä oli Lydia Kataja, josta tuli Alman ja Nikolain seinänaapuri heidän päästyään muuttamaan omaan asuntoon Öljymäen asuntoalueelle. Alma oli jo Pietarissa kertonut, ettei hän ollut ”mikään lahjakkuus patojen ja pannujen parissa keittiössä.” Tämän huomasi pian myös Lydia, joka ryhtyi auttamaan Kleen perhettä taloudenpidossa.

Lopulta Alma sai kaipaamaansa työtä Kuusankosken ruotsinkielisestä koulusta. Hän pääsi v. 1927 koulun piirustuksen ja kaunokirjoituksen opettajaksi. Entisten oppilaisen kertoman mukaan Tant Alma oli miellyttävä ja hyvä opettaja, joka puhui ruotsia venäläisen pehmeästi korostaen. Oppilaat arvostivat Alman taiteellisuutta ja valoisaa olemusta sekä erinomaista piirustustaitoa. Vapaa-aikoinaan Alma osallistui yhtiön Virkamiesklubin toimintaan ja maalasi klubin naamiaisiin ja muihin rekvisiittaa vaativiin tilaisuuksiin taidokkaita kulisseja. Alma oli tuskin itsekään perillä ”suuruudestaan”, koska hän oli ollut Fabergélla vain yhtenä lenkkinä satapäisen ammattikunnan keskuudessa, jossa arvostettiin ennen kaikkea vanhoja mestareita ja muita alan taitajia. Nuorempien oli tiedettävä paikkansa tässä yhteisössä. Kuusankosken vuosinaan Alma ei koskaan puhunut Pietarin ajastaan. Tästä ryhtyi ensimmäisenä tekemään 1980-luvulla lehtijuttuja Alman entinen oppilas Maj-Britt Paro.

VIIMEINEN MUISTO PIETARISTA

Alma ja Nikolai kasvattityttärensä Lydian kanssa joulunvietossa Kuusankoskella 1940-luvulla. Kuva: Eero Niinikosken arkisto.

Alma ja Nikolai muuttivat Kuusankoskelta Helsinkiin vuonna 1952. Nikolai kuoli vuonna 1960 ja Almankin terveys alkoi horjua. Hänen näkönsä heikentyi vanhemmiten niin paljon, ettei hän pystynyt enää viimeisinä vuosinaan kirjoittamaan eikä tekemään käsitöitä. Kun hänet vietiin Helsingissä 83-vuotiaana sairaalaan, huomattiin, että hänellä oli vasemmassa kädessään paksu kultainen rannerengas – se sama rippilahja, jonka venäläinen tullimies yritti häneltä viedä v. 1921. Sääntönä sairaalassa oli, ettei sinne saanut tuoda koruja. Niinpä hoitajat kutsuivat talonmiehen paikalle, joka joutui väkivalloin murtamaan rannerenkaan jumiutuneen lukon. Näin Alma menetti viimeisenkin muiston rakkaaseen Pietariinsa.

Alma Pihl kuoli 87-vuotiaana kesällä 1976 ja hänet haudattiin Hietaniemen hautausmaalle sukuhautaan. Alman tukena ja hoitajana oli loppuun saakka hänen veljentyttärensä Lydia, joka asui jo Kuusankoskella Alman ja Nikolan kasvattityttärenä miltei koko 40-luvun.

***

Kirjoittaja Eero Niinikoski on kulttuurineuvos, joka on pitänyt lukuisia esitelmiä ja laatinut monia kirjoituksia Alma Pihlin elämänvaiheista niin Pietarissa kuin Suomessakin.

Kirjoittaja Henrik Kihlman on Suomen Kultaseppien liitto ry:n toimitusjohtaja