Kellomerkkejä on moneen lähtöön ja asiakassegmenttiin. Mikä lähtee nousuun ja mikä katoaa Suomen markkinoilta?
Vanha vitsi kysyy, mitkä ovat kaksi asiaa, joita Jumalakaan ei tiedä?
Vastaus: sitä mitä jesuiitat pohjimmiltaan ajattelevat ja kuinka monta kellomerkkiä Sveitsissä on.
Vitsi on vanha ainakin sveitsiläisten kellomerkkien osalta. Ennen 1970-lukua merkkien määrä oli valtaisia, mutta kvartsivallankumouksen myötä moni perinteinen kellonvalmistaja joutui laittamaan lapun luukulle. Yhden kellovalmistajan
konkurssi saattoi merkitä samalla monen kellomerkin, brändin,
loppua.
Mikäli on uskominen Wikipedian listaukseen sveitsiläistä kellovalmistajista, nykyisin niitä on noin 150. Jos mukaan lasketaan yhtiöt, jotka kytkeytyvät kelloteollisuuteen, niin firmoja on alppimaassa monin verroin enemmän.
Sveitsiläisyys on kellolle merkittävä brändilupaus: kello on hyvä, kestävä ja tarkka sekä arvostettu. Mutta tehdään hyviä kelloja muuallakin. Maailman kellomerkkien ja -brändien määrä lienee kuitenkin arvoitus. Brändejä myös tulee ja menee, vain harva uusi tulokas jää pysyvästi markkinoille. Sveitsin lisäksi eritoten Japanissa on vahvoja ja tunnettuja kellobrändejä. Myös Saksa on kellomaa ja siellä on muutamia arvobrändejä.
On monia tunnettuja kellobrändejä, joita on ajoittain vuosikymmenten saatossa tuotu Suomeen, mutta joilla juuri nyt ei ole myyntiä meillä – esimerkkeinä Alpina, Edox, Movado tai Universal Geneve. Mutta miten joku brändi päätyy Pohjan perille, Suomeen? Ja miten se päätyy asiakkaan ranteeseen?
mutta brändin ei ole onnistunut vakiinnuttaa
asemaansa täällä. Kuvan kello on Edoxin
125-juhlavuoden malli, Grand Ocean Super
Limited Edition, joita aikanaan oli Suomessa
myynnissä kaksi kappaletta.
oli edullinen automaattikello. Suomessakin
myynnissä olleen brändin elinkaari jäi
kuitenkin lyhyeksi.
ja niitä on vaihtelevasti tuotu Suomeen. Kuvassa
Alpiner Extreme Regulator Automatic.
Alpinen mallistoon ovat pitempään kuuluneet
regulaattorit.
BRÄNDIARVO RATKAISEE
Kelloharrastajat suhtautuvat aikarautoihin intohimoisesti ja näkevät niissä henkisiä ja kulttuurisia arvoja, joita peruskuluttaja ei näe. Harrastajien kauhuksi kellot ovat myös kaupallisia tuotteita ja niihin pätevät monet samat asiat kuin useimpiin muihin tuotteisiin: hinta, laatu, käytettävyys, tunne, arvostus.
Kello on ajan kulumista mittaava ja eri tavoin visuaalisesti esittävä kone. Lisäksi se voi olla imagon rakentamisen väline. Niin ikään kelloa voi tarkastella tuotteena, jonka on tarkoitus tuoda leipä valmistajan, jakeluportaan ja myyjän pöytään.
Kelloseppäkoulua ylläpitävän Kellosepäntaidon edistämissäätiön hallituksen puheenjohtaja Jussi Kivistöllä on pitkä kokemus myyntityöstä erilaisten kellobrändien parissa. Hänellä oli noin kymmen vuoden ajan myös oma yritys, Kiviaika.
”Jos on tuomassa uutta kellomerkkiä markkinoille, kyllä brändiarvo on määräävässä asemassa. Jos se on kunnossa, on huomattavasti helpompaa markkinoida ja myydä”, Kivistö sanoo.
”Varsinkin niin sanottujen muotikellojen kohdalla, on ratkaisevaa, että osuu lanseerauksessa oikeaan ajankohtaan, siihen mikä on ilmassa ja kuluttajan mielessä. Esimerkiksi, kun ruotsalainen Daniel Wellington alkoi näkyä kaikkialla, oli tilaa myös muille vastaavanlaisille kelloille, kuten esimerkiksi Triwalle ja Nick Cabanalle.”
Kivistön yritys edusti Suomessa muun muassa Catepillaria ja Swiss Military Hanowaa sekä J.Spring-merkkistä kelloa. Se oli Seikon tytäryhtiön Seiko New Agen edullinen automaattikello. Firmalla oli hallussaan myös Issey Miyake, jonka suomalaiset tuntevat Harri Koskisen suunnittelemista kelloista. J. Spring alkoi juuri herättää kiinnostusta harrastajien parissa kun Seiko yllättäen lakkautti brändin ja sen taustayhtiön.
Kivistö muistuttaa, että brändin maihinnousu Suomeen on riippuvainen monista tekijöistä. Brändien omistajilla on omat suunnitelmansa, kuten J. Springin tapauksessa. Markkinat myös muuttuvat nopeasti, muotimerkit myyvät hetken ja sitten on jonkun toisen vuoro. Myös kellokulttuurissa tapahtuu jatkuvasti, äly- ja fitnesskellot valtaavat alaa.
”Onnistuminen ja epäonnistuminen voi myös johtua oikeista tai vääristä rekrytoinneista markkinoinnissa. Itse huomasin myös, että ongelmaksi tuli joissain tapauksissa jälkitilaukset. Myyjä tilasi erän, myi sen pois, mutta ei tilannut lisää.”
”Pelkästään kelloharrastajien varaan uuden brändin lanseerausta tuskin uskaltaa laskea. Harrastajat ostavat myös paljon suoraan verkosta eri puolilta maailmaa erikoisempia merkkejä ja malleja”, Kivistö sanoo.
OPISKELIJABUDJETTI RAJOITTAA
Äkkinäisen silmin useimmat kellot ovat samanlaisia, pyöreitä ja niissä on viisarit, jotka kertovat tunnit, minuutit ja sekunnit. Päivyrikin monissa kelloissa on. Asiaa tuntevan silmin katsottaessa kellot ovat hyvinkin erilaisia keskenään. Niiden muotoilu ja materiaalit erottuvat toisistaan. Brändillä on harrastajalle väliä. Mutta mitä ajattelee mahdollinen arvokellon ostaja?
Miikael Packalén opiskelee informaatioteknologiaa Aalto-yliopistossa. Hän on ollut kiinnostunut kelloista jo vuosia.
”Tosin en ole kovin syvällä kelloharrastamisessa, mutta tykkään netissä katsoa kelloja ja seuraan kellosivujen keskusteluja.”
Packalen sanoo, ettei ole kiinnittynyt yksittäiseen brändiin, vaikka Omegan muotokieli miellyttääkin silmää.
”Opiskelijabudjetilla 1000 euron kello on jo todellinen arvokello. En edes uskaltaisi pitää ranteessa jotain kymppitonnin kelloa. Suhtaudun kelloihin funktionaalisesti eli niillä on oltava myös käyttöä.”
Packalénilla on käytössään nyt kolme kelloa, yksi seikkailukello Suunto ja kaksi pukukellotyyppistä kelloa. Hänellä on hallussaan myös isoisänsä 50-vuotislahjaksi työnantajalta saama kultainen Omega.
”Mutta ehkä kun taloustilanne toivottavasti aikanaan antaa myöten, sijoitan hieman hintavampaan arkikelloon, joka voi olla kronografikin. Tällä hetkellä kukkarolle sopivia brändejä voisivat olla Tissot ja Seiko, mutta tulevaisuudessa ehkä jotain muuta, mieluiten sveitsiläinen brändi.”
Teksti: Olli Seppälä Kuvat: Olli Seppälä, Miikael Packalén, valmistajat ja Unsplash