Helena Lehtinen – korutaiteilija

Helena Lehtisen polku korutaiteen parissa on ollut pitkä ja kiinnostava.

Astun tunnelmalliseen työhuoneeseen, joka on täynnä mielenkiintoisia tavaroita. Ikkunalaudat ovat täynnä reheviä viherkasveja, jotka luovat vanhaan piharakennukseen, entiseen paitatehtaaseen kutsuvan, lämpimän ja luovan ilmapiirin. Tätä tunnelmallista työhuonetta hallitsee korutaiteilija Helena Lehtinen, jota hyvällä syyllä voidaan kutsua korutaiteen ”Grand Old Ladyksi” viitaten hänen pitkään ja menestykselliseen uraansa korutaiteen parissa.

Korutaiteilija Helena Lehtinen

KORUALALLE

Luovuus on ollut korutaiteilija Helena Lehtiselle tärkeä ominaisuus, opiskelusta lähtien.

”Kun ylioppilastutkinnon jälkeen mietin, mitä lähtisin opiskelemaan, taideala oli ykkössijalla. Hain ensin graafiseksi suunnittelijaksi, mutta jäin silloin harmillisesti varasijalle ja vuonna 1973, kun kultaseppäkoulu oli muuttanut vuotta aiemmin Helsingistä Lahteen ja siitä kirjoitettiin paljon paikallismediassa, niin ajattelin että tämä voisi sopia minulle. Hain opiskelijaksi ja sain opiskelupaikan.”

KULTASEPÄN KOULUTUS

Helena koki jo opiskeluaikana, että kultasepän koulutus oli hänelle liian teknistä ja kaavamaista, eikä luovuudelle jäänyt paljoakaan tilaa.

”Pärjäsin kyllä hyvin tehtävissäni ja minulla oli onni saada opiskella hopeasepäksi legendaarisen hopeaseppämestari Olavi Kaarnakorven ohjauksessa. Hän oli tiukka ja vaativa opettaja, mutta samalla lempeä ja kannustava ja antoi myös luovuudelle tilaa.”

Helena Lehtinen: Riipus, 2017. Hopea ja silkkinauha.

PUNAINEN LANKA

Koulusta valmistumisen jälkeen Helena tunsi olevansa hieman hukassa.

”En oikein tiennyt miten edetä hopeasepän tiellä. Opiskelukaverini sai minut houkuteltua Pohjois-Norjaan, Kautokeinoon, kuuluisaan Juhlsin pajaan. Siellä oli töissä ihmisiä ympäri maailman ja ilmapiiri oli vapaa ja luova. Viihdyin siellä kaksi vuotta.”

Sen jälkeen oli taas aika miettiä tulevaa. Perinteinen hopeasepän työ ei oikein vastannut omia odotuksia.

”Jotenkin oli tekemisen punainen lanka hakusessa. Kuten usein käy, kohtalo puuttui peliin ja matka Saksaan ja vierailu kuuluisan kultaseppäkaupungin Pfortzheimin korumuseossa oli minulle käänteentekevä hetki. Siellä näin korutaiteilija Otto Küntzlin työn ”Gold makes you blind” kuminen rannerengas, jonka sisälle on piilotettu kultainen pallo. Koin silloin ahaa-elämyksen ja tajusin, että koru voi olla niin paljon muutakin kuin perinteinen koru. Koru voi olla kannanotto, kuva, konsepti ja paljon muuta.”

KORUTAITEILIJAKSI

Helena Lehtinen valmistui kultaseppäkoulusta vuonna 1977. Silloin Suomessa korutaidekäsite oli aika olematon, saati sitten koulutus.

”Palattuani Kautokeinosta lyöttäydyin yhteen parin muun tulevan korutaiteilijan kanssa pitämään pajaa Messilässä. Nämä kumppanit olivat sittemmin korutaiteen parissa mainetta niittäneet Juhani Heikkilä ja Matti Mattsson.”

Siitä alkoi pitkä polku korutaiteen parissa.

Riipus, 2017. Hopea (osittain oksidoitu), silkkinauha.

”Aikoinaan korutaidetta ei ollut mahdollista opiskella ja monta kertaa tuntui, että oli opittava asiat kokeilun ja vastoinkäymisten kautta. Minulle oli alunperin selvää, etten halunnut käyttää metallia ja perinteistä kultasepäntekniikkaa töissäni. Materiaaleiksi valikoitui puu, kivet, tekstiili ja muut helposti saatavana olevat materiaalit. Puukoruni herättivät positiivista huomiota ja saivat hyvän vastaanoton ensimmäisessä omassa näyttelyssäni Galleria Metallumissa Tukholmassa 1990.”

Tärkeitä korutaiteen ja kokeellisen korun esittelyn pioneereja ovat Suomessa 1980-luvulla olleet Galleri Debray Riihimäellä ja Galleria 585 Helsingissä. Niissä esiteltiin sekä kansainvälistä korutaidetta että suomalaisten korutaiteilijöiden töitä. Vuodesta 1999 alkaen Helena on toiminut korutaideryhmä Hibernatessa yhdessä Eija Mustosen, Tarja Tuupasen ja Jenni Sokuran kanssa. Hibernate on tänä päivänä tunnettu kollektiivi, joka toimii kansainvälisillä areenoilla ja heidän töitään on useissa museoissa ja kokoelmissa ympäri maailmaa. Koska kultasepänalan koulutus ei 1970-luvulla tarjonnut taiteellista koulutusta, Helena on oppinut korutaiteen ammattilaiseksi enimmäkseen omien kokemuksiensa kautta.

”Olen vuosien varrella oman luovan työni ohella toiminut korutaiteen opettajana eri yhteyksissä ja mm. lehtorina Konstfackissa Tukholmassa vuosina 2004-2006. Vuonna 2000 suoritin Lahden ammattikorkeakoulussa korumuotoilijan AMK tutkinnon. Pitkän uran jälkeen koin hyödylliseksi opiskella mm. estetiikkaa, filosofiaa ja piirtämistä, ja näin syventää käytännössä omaksuttuja taitojani.

Helena Lehtinen: 5 rintakorua, 2020. Lasihelmet, huopa.
Helena Lehtinen: Kaulakoru , 2020. Vintage kanavatyöt, lasihelmet.

TAITEILIJAELÄKE

Vuodesta 2014 Helena on nauttinut taiteilijaeläkettä. Tämä on tunnustus myös suomalaiselle korutaiteelle. Taiteilijaeläke tarjoaa puitteet jatkaa työskentelyä ilman taloudellista epävarmuutta, joka usein leimaa vapaan taiteilijan työskentelyä. Eläkeiän saavuttaminen ei ole este luovuudelle. On mielekästä jatkaa työtä niin kauan kuin ideoita ja kiinnostavia haasteita riittää. Taiteilijan työ on kutsumus ja elämäntapa, ja työ korutaiteen parissa jatkuu tunnelmallisessa vanhassa paitatehtaassa Lahdessa.


Teksti: Henrik Kihlman Kuvat: Kimmo Heikkilä ja Johanna Wilenius