Kelloseppäkoulusta huippubrändin kouluttajaksi

Kelloseppäkoulusta huippubrändin kouluttajaksi

Haastattelu, Kellot, Yleistä
Suomalainen kelloseppä Virpi Åman työskentelee Sveitsissä. Kelloseppä Virpi Åman on työskennellyt Sveitsissä jo parinkymmenen vuoden ajan. Viimeiset kymmenen vuotta on kulunut huippuluokan kellonvalmistajalla Audemars Piguet:lla. Tässä haastattelussa tutustumme Virpin taustoihin ja uraan. Virpin mukaan ajatus hakea aikoinaan Kelloseppäkouluun oli impulsiivinen ja hän huomasi koulun olemassaolon sattumalta. Kuitenkin jo pääsykokeissa Virpille tuli vahvasti olo, että ”nyt löytyi minun paikkani”. KAIPUU ULKOMAILLE Kelloseppäkoulun jälkeen opiskelut jatkuivat WOSTEPissa Sveitsissä. ”Jos Kelloseppäkoulussa tehtiin paljon vanhojen kellojen restaurointia, WOSTEP avasi ovet modernimpaan kelloteollisuuteen”, Virpi kertoo. ”Opiskelutahti oli tiukka, päivät olivat yli kahdeksantuntisia ja viikonloppuisinkin tehtiin harjoitustöitä itsenäisesti.” WOSTEPista jäi läheisiä ystäviä, joihin Virpi törmää edelleen jatkuvasti kellojen maailmassa.”Siellä luotiin kontakteja, jotka kantavat työelämässä tänäkin päivänä.” Ulkomaille lähtö kiinnosti Virpiä jo ennen Kelloseppäkouluakin, mutta koulun aikana alkoi Sveitsi kiinnostaa yhä enemmän. Virpillä on nykyään kaksoiskansalaisuus. WOSTEPin…
Read More
Vuoden Kultaseppä 2026 – Mauri Haapamäki

Vuoden Kultaseppä 2026 – Mauri Haapamäki

Haastattelu, Muotoilu, Uutisia
Suomen Kultaseppien Liitto ry. on valinnut hopeaseppä Mauri Haapamäen Vuoden Kultasepäksi 2026. Aspenhill Design Oy:n perustaja Mauri Haapamäki edustaa Suomessa harvinaista ja lähes katoamassa olevaa hopeasepän ammattikuntaa. Nykyään ei ole enää itsestään selvää edes alan toimijoille, mitä hopeasepän työ todella pitää sisällään. Kultasepänalan rinnakkaisammatteihin kuuluva hopeasepän työ käsittää suurten hopeisten käyttöesineiden valmistamisen perinteisin käsityömenetelmin. Työssä käytetään mm. painosorvausta, vasarointia ja pakottamista. Kyseessä on fyysisesti raskas ja teknisesti vaativa käsityö, jota tehdään usein julkisuuden valokeilan ulkopuolella. HARVINAISTA KÄSITYÖTAITOA Suomen Kultaseppien Liitto ry. haluaa valinnallaan nostaa esiin kultasepänalalla uhanalaisen, mutta merkittävän hopeasepän käsityötaidon. Kyse on työstä, joka vaatii tekijältään poikkeuksellisen paljon taitoa ja osaamista – sellaista, joka syntyy vain pitkän kokemuksen ja harjoittelun kautta. Vaikka hopeaesineiden käyttö ja niiden yhteiskunnallinen merkitys ovat vähentyneet, kansallinen kulttuuriperinne, identiteetti sekä olemassa oleva korjausvelka puoltavat edelleen…
Read More
Värikiviä Fiskarsissa

Värikiviä Fiskarsissa

gemmologia, Haastattelu, Jalokivet, Korut, Matkailu
Kultaseppämestari Timo Mustajärven yritys Jalo on myös värikivien tukkuliike. Moni korualan toimija tuntee Timo Mustajärven Fiskarsissa toimivan yrityksen, Jalon. Harvempi ehkä tietää, että Jalolla on myös jalokivitukku, jolla on mittavat varastot kiviä monenlaiseen tarkoitukseen. Jalon valikoima sisältää sekä jalokiviä että synteettisiä kiviä, kaikissa väreissä ja muodoissa. Mistä tämä kiinnostus kiviin syntyi ja miten tällaisen mittavan kokoelman rakentaminen onsaanut alkunsa? Kultaseppämestari Timo Mustajärven yritys Jalo toimii Fiskarsissa. Valikoimassa on runsaasti jalokiviä. KIVET VETOAVAT Timon kiinnostus jalokiviin johti hänet Lappeenrannan kivikouluun, mistä hän valmistui jalokivisepäksi vuonna 1993. Ennestään hänellä oli jo puusepän koulutus. Kipinä kiviin heräsi haaveesta opiskella kuvanveistäjäksi ja Timon mielestä jalokivien hiominen tarjosi juuri tällaista kolmiulotteista haastetta. Valmistuttuaan kivikoulusta hän veti hetken aikaa spektroliittihiomoa Miehikkälässä. Uteliaisuus kauniisiin materiaaleihin vei Nuutajärven lasikouluun, missä Timo pääsi tutustumaan veistokselliseen materiaaliin, lasiin. Tämä toimi…
Read More
Perheyritys neljännessä polvessa

Perheyritys neljännessä polvessa

Haastattelu, Historia, Kellot, Korut, Maakuntakierros
Maakuntakierros: Kello ja Kulta Lyytikäinen Iisalmessa Harva kello- ja kulta-alan liike Suomessa voi kertoa yhtä pitkästä historiasta, kuin Kello ja Kulta Lyytikäinen Iisalmesta. 122 vuotta katkeamatonta toimintaa perheyrityksenä on melkoinen saavutus, joka kertoo sekä ammattitaidosta että laadusta. PITKÄN TAIPALEEN ALKU Kelloseppäliikkeen avajaisia vietettiin 3.6.1903 Iisalmessa osoitteessa Savonkatu 10. Iisalmi oli silloin vielä puutalokaupunki hiekkateineen, kun kuopiolainen kelloseppä K.G. Vartiainen päätti perustaa kellosepänliikkeen Savonkadulle. Uusi liike teki itsensä tunnetuksi alla olevallamainostekstillä: Vastaanotan kaikkea ammattiini kuuluvaa työtä. Työni vakuutena on 10vuotinen ammattikokemus. Minulle uskotut työt tulen tekemään todellisentarkasti ja kohtuullisilla hinnoilla. Sulkeutuen arvoisan yleisön suosioon,piirrän,KunnioituksellaK.G. Wartiainen Yrityksen laajentuessa K.G. Vartiainen sai avukseen sisarenpoikansa Aarne Lyytikäisen Helsingistä. Aarne oli ollut ennen Iisalmeen tuloaankellosepän opissa Kuopiossa, Vartiaisen veljellä, J.R. Vartiaisen kellosepänliikkeessä. Enon kuoltua Aarne jatkoi liikkeen pitoa ja osti yrityksen itselleen 1930-luvun lopulla K.G.…
Read More
Kultaseppämestarin taidonnäyte

Kultaseppämestarin taidonnäyte

Haastattelu, Jalokivet, Korut, Yleistä
Annette Tillanderilla työskentelevälle Pirkka Sivoselle avautui harvinainen mahdollisuus, josta tuli samalla mestaritutkinnon työ. Suomi on tunnettu korkeatasoisesta kultasepäntaidostaan. Meillä on historiasta lukuisia menestystarinoita kultasepänalalta ja aikajana, joka ulottuu aina Tsaarin hovista tähän päivään asti. Nykyisin on vain vähemmän niitä toimeksiantoja, joissa taitava mestari todella pääsee loistamaan ja näyttämään taitojaan käyttämällä satoja tunteja yhteen ainoaan teknisesti vaativaan koruun, ja joka tuo mieleen1800-luvun kultaisen ajanjakson ja hovien timanttiloiston kristallikruunujen loisteessa. Tällainen erityinen tilaus kuitenkin sattui kohdalle kultaseppä Annette Tillanderilla työskentelevälle kultaseppämestari Pirkka Sivoselle, joka sopivasti oman mestaritutkintonsa kynnyksellä sai tilaisuuden toteuttaa tällaisen toimeksiannon. VAATIVIA TÖITÄ Pirkka on valmistunut Koulutuskeskus Salpauksesta vuonna 2012. Lahjakkaana opiskelijana hänellä oli mahdollisuus osallistua Pohjoismaiden kultasepänalan kilpailuun Kööpenhaminassa 2012. Pirkka sai kilpailussa toisen sijan jääden kakkoseksi minimaalisella marginaalilla voittajalle. Lisäksi hän sai mahdollisuuden osallistua Vuoden 2013 World Skills…
Read More