Kellokulttuurin puolestapuhuja

Mies The Watch Show Finlandin takana tulee fillarimaailmasta.

Kolmas kerta toden sanoo. Niin voi ajatella The Watch Show Finland -tapahtumasta, joka järjestettiin viime toukokuussa Helsingin Suvilahden Kattilahallissa.

”Tapahtuma keräsi yli tuhat henkeä, jos kahden päivän kävijät lasketaan mukaan niin yli 1200. Se oli tavoite”, sanoo Ville Arzoglou, mies kellotapahtuman takana.

Ensimmäinen The Watch Show Finland 2017 toi paikalle noin 750 kellojen ystävää. Vuoden 2018 tapahtuma jäi vielä hieman tuhannen kävijän tavoitteesta.

”Kovin paljon enempää ei pysty ottamaan sisään varsinkaan perjantai-iltana, sillä paikan palomääräysten mukaan kerralla saa olla ihmisiä 400-500. Meillä on lisäksi ulkotila käytössä, jolloin mahtuu 600.”

Ville Arzoglou sanoo, että hänen ensisijainen tarkoituksensa ei ole kääriä
voittoa, vaan tehdä kokemuksellisesti hieno tapahtuma. Varsinkin ensimmäinen Watch Show teki pienoisen tappion, jonka Arzoglou kuittasi omasta pussista.
Arzogloulla on kolme luottohenkilöä, joiden kanssa hän järjestää Pohjoismaiden merkittävimmän kelloalan tapahtuman. The Watch Show Finland on Arzogloun yrityksen aputoiminimi.

Alussa olivat fillarit

Ville Arzoglou on aina ollut kiinnostunut kelloista, mutta ammatikseen hän on tehnyt ja tekee edelleen muuta. Arzogloulla on pitkä ura polkupyörien parissa. Hän oli 13-vuotias, kun marssi fillariliikkeeseen ja pyysi päästä töihin. Nuoren työnhakijan into huomattiin ja siitä alkoi pitkä matka pyörien parissa.

”Minulta kysyttiin alkuun osaanko kasata fillarin, ja vastasin, että kyllä. Niin aloin hommiin, mutta asensin polkimet väärinpäin. Survoin ne väkisin paikoilleen, mikä ei ollut hyvä juttu. Se oli ehkä työuran kannalta opettava kokemus – aina kannattaa kysyä, jos ei tiedä tai ole varma.”

Pyöräily ja sen eri lajit tulivat Arzogloulle tutuiksi ja hänellä oli oma pieni tiimi, joka kilpaili alamäkipyöräilyssä. Arzoglou perusti oman yrityksen, Dream Bikes Finland Oy:n, ja toimi muun muassa italialaisen kypärämerkin edustajana Suomen lisäksi Pohjoismaissa ja Britanniassa.

”Matkapäiviä kertyi vuodessa sata ja messuilla tuli oltua. Varsinkin Britanniassa seurasin kuin laitetaan pystyyn yhtenäinen messutapahtuma.”

Pyöräilypiireistä Arzogloulla on edelleen hyvä ystäviä ja moni heistä on myös kelloharrastajia. Jotkut ostivat kilpailuista saamillaan voittorahoilla arvokellojakin.

Äänentoistoa tarvitaan

Tällä hetkellä Ville Arzoglou on 36-vuotias ja perheellinen mies. Toinen lapsi on tulossa vuoden 2020 alkupuolella.

”Ennen kuin oli lapsia, saattoi keksittyä enemmän tai vähemmän itseensä, mutta nyt tilanne on kokonaan toinen.”

Arzoglou työskentelee myynnin parissa HiFIStudion yrityspuolen asiakkaiden kanssa, erityisalueenaan Bang & Olufsen Enteprise -asiakkuudet. Yhteyksiä polkupyöräbisnekseenkin on vielä, Arzoglou muun muassa konsultoi tanskalaista sähköpyörien valmistajaa.

Näkökulmaa ei kannata kaventaa

Kellojen hankinnan suhteen Ville Arzoglou sanoo olevansa harkitsevainen. Hän miettii pitkään seuraavaa hankintaa, eikä myöskään helposti luovu ostamistaan kelloista. Hän ei ole niin sanottu flippaaja, joka ostaa ja myy jatkuvasti kelloja, yleensä omaksi tappiokseen.

”Kun ostin ensimmäisen arvokelloni käytettynä Sepän Viisarista, niin minun piti säästää siihen pitkään. Omega Seamaster 300 maksoi muistaakseni 1300 euroa.”

Arzoglou puhuu maltillisen ja monipuolisen kelloharrastamisen puolesta.

”On eri tapoja lähestyä kelloja, eikä ole syytä kaventaa näkökulmaansa, vaikka tietysti jokainen valitsee oman tapansa harrastaa. Erilaisille tavoille pitää olla tilaa, ainakin Watch Showssa on. Kun opiskelee lisää kelloista, alkaa ymmärtää ja nähdä laajemmin koko alaa.”

Innostuminen ja intohimo elämänasenteina on tyypillistä monille kelloharrastajille. Niin myös Ville Arzogloulle. Polkupyörät ovat olleet hänelle intohimo, niin myös urheiluautot.

Kolme independenttiä mukana

Kelloalan arvostettu verkkomedia Hodinkee listasi taannoin viisi merkittävää independent-kellontekijää. Niistä kolme oli esillä viime keväänä The Watch Show Finlandissa. Nimittäin Voutilainen, Sarpaneva
ja Grönefeld.

”Idean Watch Showsta heitti ensikertaa puolisoni, jonka mielestä voisin järjestää tapahtuman, koska minulla oli messuista jo kokemusta.”

Arzogloulla oli tapana myös järjestää keväisin ja syksyisin kaveripiirille juhlat, jotka tottelivat nimiä Kevätillan tuulahdus ja Movenber-hyväntekeväisyystuulahdus. Nyt kellotapahtumien järjestäminen on etusijalla.

Juttu ja kuvat: Olli Seppälä

Juttu julkaistu marraskuun 2019 Kello & Kulta -lehdessä.