”Mekaaninen kello on ympäristöteko”

Helsingin Kaapelitehtaalla huolletaan kaikenlaisia kelloja pieteetillä ja vankalla ammattitaidolla.

Watch Service Finland Oy on suomalainen kelloalan yritys, jolla on kellojen
huoltojen ja korjausten lisäksi omaa varaosien, työkalujen, rannekkeiden ja paristojen maahantuontia.

HYVÄT NÄKYMÄT

Yrityksen historia ulottuu kolmen sukupolven päähän aina vuoteen 1943, jolloin Toivo Kuitto aloitti kellojen korjauksen sotainvalidien kelloseppäkoulutuksen jälkeen. Kari Kuitto aloitti vuonna 1987 ja Antti Kuitto vuonna 2002. Nykyisellä nimellään osakeyhtiö on toiminut vuodesta 2015.
Kello & Kulta lehden toimitus kävi vierailulla WSF:n Helsingin toimipisteessä lokakuussa. Yrityksen tiloja ja toimintaa esittelee Kelloseppäkoulussa pitkän uran opettajana tehnyt kelloseppä Jouni Pöllänen, joka ryhtyi yrityksen osakkaaksi noin kolme vuotta sitten. Näkymät työhuoneesta Kaapelitehtaan kolmannesta kerroksesta Lauttasaaren suuntaan ovat hulppeat.
”Uusiin tiloihin muutettiin vuoden alussa. Maisemat tulivat kaupan päälle”, kertoo Pöllänen tyytyväisenä.

TYÖKOKEMUSTA RIITTÄÄ

Avarassa ja valoisassa aulassa asiakkaita ottaa vastaan jo Kuiton liikkeelle töitä tehnyt kelloseppä Antti Vaherno, jolla on WSF:llä oma vuokrapöytä. Vuokrapöydillä on työskennellyt ja kokemusta hankkinut moni kelloseppä. Tällä hetkellä Kaapelitehtaalla työskentelee 4 henkilöä ja Hyvinkään pisteessä saman verran. Pölläsen mukaan Watch Service Finland on suurimpia yksityisiä kellohuoltoja Suomessa. Kellojen huoltoa ja korjauksia
tehdään sekä yrityksille että yksityishenkilöille.
”Kaikenlaisia kelloja huolletaan. Tornikelloista rannekelloihin. Meille tulee
paljon mekaanisia kelloja ja asiakkaat panostavat myös kuorien kunnostukseen. Huoltoarvio on ilmainen ja jokainen tapaus punnitaan asiakkaan kanssa erikseen.”

LÄHES IKUINEN KELLO

Kestävän kehityksen ja ekologisuuden ollessa ajankohtainen aihe, myös kellovalinnalla voi olla merkitystä.
”Mekaaninen kello on ympäristöteko”, toteaa Pöllänen. ”Jos kelloa huolletaan säännöllisesti, on se lähes ikuinen. Rannekellon huoltoväli on noin viisi vuotta. Uutena ilmiönä voisi mainita kellojen huollattamisen lahjaksi.”

WSF on valtuutettu Omega Service Center ja Omega näytteleekin suurta osaa yrityksen toiminnassa. Kelloseppä Mika Sinervo on ainoa Suomessa, jolla on Omegan myöntämä Golden Certificate. Omegan lisäksi WSF:n edustamia kellomerkkejä ovat muiden muassa Raymond Weil, Oris sekä SG:n merkit kuten Longines ja Rado. WSF toimii myös Kultakeskus Oy:n maahantuontihuoltona.

Teksti ja kuvat: Rami Laitinen