Vuoden Kultaseppä 2025: Maria Karlström

Perinteitä kunnioittava ahvenanmaalainen kultaseppä inspiroituu luonnosta ja haluaa kertoa koruillaan tarinoita.

Kultaseppä Maria Karlström valittiin Vuoden Kultasepäksi 2025. Karlströmin Guldviva koruyritys sijaitsee Maarianhaminan sataman läheisyydessä, tunnelmallisessa vanhassa punaisessa rakennuksessa, josta löytyy korumyymälän lisäksi myös kultasepänverstas. Tunnetuin koru on käsin taottu Blomman, jota on valmistettu jo yli 30 vuotta. Klassikkokoru on nähty jopa ruotsin Kruunuprinsessa
Victorian kaulassa. Guldvivan uusinta tuotantoa on ”Myrskyluodon Maija” -korumallisto, joka on saanut nostetta menestyselokuvan myötä. Karlström on menestynyt myös Vuoden kaunein sormus -kilpailuissa.

KÄSITYÖ JA LUONTO INSPIROI

Maria Karlstöm opiskeli kultasepäksi Kööpenhaminan teknillisessä koulussa, jonka lisäksi hän oli ahvenanmaalaisen kultaseppämestarin Kaj Rinmanin verstaalla opissa. Guldviva yrityksen hän perusti vuonna 1989. Koko olemassaolonsa aikana Guldvivan tuotanto on perustunut omaan mallistoon sekä käsityötuotantoon omassa pajassa. Vuosien varrella Guldviva on kasvanut merkittäväksi kultasepänalan yritykseksi, joka työllistää 7 henkilöä ja, joka tuottaa vuositasolla n. 10 000 korua maailmalle. Siitä on myös tullut kiinteä osa Maarianhaminan matkailuidentiteettiä.
”Minulle on aina ollut tärkeää vaalia ja kehittää niitä menetelmiä ja teknikoita, joita kultasepät ovat sukupolvien ajan käyttäneet, ja oppia
ymmärtämään, mikä kultasepäntyössä on oleellista. Ajatus, idea ja käsityö ovat olennaisia asioita, kun suunnitellaan aikaa kestäviä koruja. Inspiraationi saan mitä moninaisimmistä paikoista: tienpientareelta, ruohonkorsien välistä, laiturin reunalta, kallioiden päältä ryömien tai vedessä uiden. Sieltä löysin muotokielen Guldvivalle, toinen jalka meressä ja toinen mullassa”, Maria sanoo.

Vuoden kaunein sormus 2022 -kilpailun voittanut ”Eva” sai inspiraation perunasta.

Maria painottaa myös aitoutta ja sielua. Ajassa, jossa massatuotanto ja koneellinen valmistus hallitsevat markkinoita, Maria hallinnoi edelleen koko prosessia – raakametallista valmiiseen koruun – omassa verstaassaan.

PERINTEET JA TARINAT

Marian filosofia perustuu perinteisten tekniikoiden yhdistämisestä persoonalliseen tarinankerrontaan. Korut eivät ole pelkästään
esteettisesti puhuttelevia, vaan ne välittävät oman tarinansa. Tarinan kertominen korujen avulla on taidemuoto, joka kiehtoo.
”Seisomme jättiläisten olkapäillä. He, jotka tulivat ennen meitä laativat perustan. On meidän vastuumme välittää tämä perintö tuleville
sukupolville”, Maria maalailee.

Blomman korua on valmistettu jo yli 30 vuotta.
Voitto toistamiseen: Vuoden kaunein sormus 2024, Lily of Love.
Maria Karlström

Uusien tekniikoiden omaksuminen on tärkeää, mutta niiden hyödyntämiseksi pitää edelleen olla
sekä teknisesti että käsityötaidollisesti taitava kultaseppä.
”Täytyy olla silmää sille, mikä näyttää hyvältä ja mikä toimii käytännössä. Vanha perinteinen käsityötaito on edelleen yhtä tärkeää kuin ennen. Jopa tärkeämpää, koska sillä voimme erottautua massasta”, Maria kiteyttää.

Toivotamme lämpimästi onnea vuoden 2025 Vuoden Kultasepälle!

Teksti: Henrik Kihlman Kuva: Tiina Tahvanainen ja Teemu Töyrylä