Kolmekymppinen Lauri Kuivalainen opiskelee toista vuottaan mikromekaanikoksi Kelloseppäkoulussa. Aikaisemmalta ammatiltaan Helsingin Lassilassa vaimonsa ja kahden kissan kanssa asuva Lauri on kokki. Lähes 10 vuoden työskentelyn jälkeen oli aika tehdä jotain muuta.
”Kokin ammatti oli enemmän turvaverkko kuin loppuelämän suunnitelma. Töitä oli aina saatavilla. Viimeisin pestini oli vanhainkodissa. Ollessani yksin iltavuorossa pyörittelin bamixia (sauvasekoitin) kattilassa ja totesin, että minulla on enemmän annettavaa kuin pillillä syötävän ruoan valmistaminen. Siirryinkin pian puolitetulle työajalle ja luin itseni ylioppilaaksi. Aikuislukion jälkeen olin päättänyt lähteä opiskelemaan joko historiaa, jalometallialaa tai tätä mystistä uutta löytöä, mikromekaniikkaa. Uteliaisuus ja konkreettinen luomisen into sitten toivat tähän upeaan opinahjoon, enkä ole katunut hetkeäkään.”
Lauri harmittelee jo opintojen loppumista. Juuri nyt erityisen mielenkiintoista on ollut osallistuminen Aalto yliopiston projektiin.
”Mikromekaanikkolinjalla on mahdollisuus osallistua Aalto yliopiston järjestämään yhdeksän kuukauden mittaiseen PDP-hankkeeseen (Product Development Project), jossa eri alojen opiskelijat lyövät viisaat päänsä yhteen ja kehittävät yritykselle toivottua tuotetta tai palvelua. Hankkeeseen osallistuu opiskelijoita myös ulkomailta, meidän tiimissämme esimerkiksi on neljä münchenilästä.”
Kelloseppäkoululla on ollut monipuolinen kurssitarjonta, joka on kantanut hedelmää työmahdollisuuksien muodossa.
”Ensimmäisenä vuonna oli käsinkaiverruskurssi, jonka myötä olen saanut erittäin kiinnostavia ja haastavia asiakastöitä.”
Myös opiskelijavaihtomahdollisuudet ovat innostaneet ja motivoineet uuden kielen opetteluun.
”Tulin valituksi ensimmäistä kertaa järjestettävään Kelloseppäkoulun Japanin vaihtoon, joka järjestetään Hiko Mizuno College of Jewelryssä, Tokiossa – tätä kokemusta tietysti odotan aivan innoissani!”
Monipuolisuus ja valinnanvapaus on mikromekaniikka-alan paras juttu: opinnoissa saatava taitoskaala on niin laaja, että mikromekaanikko voi halutessaan tehdä mitä vain aina kultasepäntöistä avaruusteknologiaan. Haasteellisinta saattaa ollakin omien taitojen markkinoiminen; mikromekaanikko ammattinimikkeenä on monelle työnantajalle vielä hieman kysymysmerkki.
Lauri unelmoi kiinnostavasta ja haastavasta työurasta, joka kestää pitkään.
”Toivon, että kädet ja silmät pysyvät toimintakykyisinä vanhoille päiville asti: kun joskus eläköidyn ja kasvatan kanoja ja nauriita vaimon
kanssa mökillä, voin yhä harrastaa käsinkaiverrusta.”
Teksti: Kello & Kulta -lehden toimitus Kuva: Lauri Kuivalainen