Vuoden korunkantaja 2019 on Remu Aaltonen!

Vuoden korunkantaja 2019 on Remu Aaltonen!

Korut, Uutisia
Vuoden korunkantaja 2019 on Henry "Remu" Aaltonen. Palkinto jaettiin virallisesti noin kuukausi sitten, mutta saajan ollessa silloin estynyt, palkinnon luovutus tapahtui Suomen Kultaseppien liitto ry:n toimitusjohtaja Henrik Kihlmanin toimesta tänään! Iloisia ilmeitä ja ylpeyttä huomionosoituksesta lämminhenkisessä ilmapiirissä. Kiitos Remu!Koru on Taigakorun Sami Viitasaaren suunnittelema "Otso". Metsien kuningas lavojen kuninkaalle. Erikoisversiona vain Remulle. Kiitokset lahjoittajalle. Vuoden Korunkantaja 2019 Remu Aaltonen ja Suomen Kultaseppien Liitto ry:n toimitusjohtaja Henrik Kihlman. Kuva: Julia Weckman
Read More
Tinkimätön taituri Eero Hintsanen on Vuoden kultaseppä 2019

Tinkimätön taituri Eero Hintsanen on Vuoden kultaseppä 2019

Haastattelu, Korut
Nuori sulkavalaisteini vaikuttui aikoinaan Björn Weckströmin teoksista Retretin näyttelyssä. Eero Hintsanen sai Weckströmin näyttelystä vuonna 1986 merkittävän oivalluksen; näinkin voi tehdä ja muotoilu voi olla ammatti. Weckströmin teokset vettä tippuvassa luolastossa olivat taianomaisia ja tekivät lähtemättömän vaikutuksen. LAHDESTA MAAILMALLE Valmistuttuaan kultasepäksi Lahden muotoiluinstituutista Hintsanen perusti kollegoidensa kanssa X8 -nimisen pajakollektiivin Lahteen vuonna 1999. ”X8 korumyymälän ja -pajan ajoilta sai todella hyvän pohjan kaikelle tekemiselle, konsepti oli sellainen, että teimme kaikille kaikkea, ns. kultasepän perustöitä. Koimme kuitenkin pikkuhiljaa, että oli aika muutokselle. Mieli paloi johonkin spesiaalimpaan.” Kultaseppä-pariskunta Chao-Hsien Kuo ja Eero Hintsanen ovat kehittäneet Chao ja Eero -korubrändiä vuodesta 2005 ja sitä on viety ahkerasti maailmalle; Eurooppaan, Amerikkaan ja Aasiaan, josta tulikin tärkeä markkina-alue. Heillä oli oma kauppa Kiotossa 4 vuotta. ”Monet suomalaiset toimijat varmaan luulivat, että olemme lopettaneet, kun emme…
Read More
DUODJI*

DUODJI*

Haastattelu, Korut
Pohjois-Ruotsissa, pienessä 100:n asukkaan Idivuomassa asuva saamelainen hopeaseppä Erica Huuva kertoo luovuuden olleen oikeastaan hänen ensimmäinen kielensä. Pohjois-Ruotsissa, Idivuomassa asuva saamelainen hopeaseppä Erica Huuva. Kuva: Lisa Kejonen-Pauker Luominen ja käsillä tekeminen on ollut Ericalle Huuvalle luontainen tapa kommunikoida pienestä pitäen. Käsityöläisalalle oli aikanaan helppo suunnata. ”Olen kasvanut perheessä, jossa käsillä tekeminen ja luovuus on ollut keskeinen osa kanssakäymistä. Isäni on erittäin taiteellinen ja kiinnostunut designista, duodjista, musiikista ja taiteesta. Tärkeää on luomisen ilo, ja että tekee mitä haluaa ja missä tuntee olevansa hyvä, riippumatta siitä, mitä muut ajattelevat.” Ericalla on yhteensä 5 sisarusta ja jokainen on tavalla tai toisella taiteellisesti lahjakas. Keskimmäinen sisaruksista opiskelee tällä hetkellä Erica Huuvan korupajalla kultasepäksi. ”Myös isoäitini maalasi ja mm. brodeerasi paljon. Hänen mielestään minulla oli kauniit, pitkät sormet, jotka soveltuvat luovaan työhän. Hän taisi…
Read More
Uusi Kello & Kulta -lehti ilmestyy toukokuun alussa!

Uusi Kello & Kulta -lehti ilmestyy toukokuun alussa!

Kellot, Korut, Uutisia
Uusin Kello & Kulta -lehti ilmestyy toukokuun alussa! Lehdessä on monia kiinnostavia juttuja kello- ja kulta-alan alalta ja ammattilaisista, haastatteluissa mm. pitkän linjan huippumuotoilija Helsingistä, kelloseppä Espoosta, kultaseppä Turusta, hopeaseppä Ruotsin Lapista, kultasepänliike Salosta, erikoismyyjä pääkaupunkiseudulta, kullankaivaja Suomen Lapista, ja paljon muuta, koko Suomi edustettuna! Kello & Kulta -lehti on edustava ilmaisjakelulehti, joka on saatavilla kello- ja kulta-alan liikkeistä ja tapahtumista ympäri Suomen, kulttuurikeskuksista mm. Weegee-talolta Espoosta ja Designmuseolta Helsingistä. Lehti on mukava saada kaupanpäällisinä koru- tai kello-ostosten yhteydessä! Jakelupisteitä ympäri Suomen Lehti on toukokuussa ilmestyttyään saatavilla mm. näistä kello- ja kulta-alan liikkeistä ja toimipaikoista ympäri Suomen, ihan ilmaiseksi! -Fiskarsissa Fiskars Village, Jalo, Kuparipaja, ONOMA Shop, Sassi Design/Delesa sekä heinäkuussa Fiskarsin Antiikkipäivät -Espoossa Kellomuseo, Weegeetalo -Helsingissä Au3 Kultasepät, Gao Shan korugalleria, Kello ja Kulta Widemark, Longitude, Malmin Korupaja Oy sekä…
Read More
Kultaseppämestari Harri Syrjäsen juhlanäyttely Galleria Dixissä Helsingissä 30.3.-18.4.

Kultaseppämestari Harri Syrjäsen juhlanäyttely Galleria Dixissä Helsingissä 30.3.-18.4.

Korut, Näyttely, Uutisia
Harri Syrjänen on pitkän uran tehnyt kultaseppä /kultaseppämestari, sekä nahkataiteilija. Hän perusti ensimmäisen työpajan vuonna 1971 Espooseen  vanhempiensa talon kellariin. Korujen ohella hän valmisti myös nahkavöitä ja laukkuja, joiden tekemiseen hän oli  itseoppinut. Kultasepäntaidot olivat karttuneet Helsingin kultaseppäkoulussa 60-luvulla. Omaperäinen muotokieli, sekä viimestelty karheus  tuotteissa sai suuren suosion 70-luvulla. Merkittävä askel eteenpäin oli oman työpaja / liikkeen perustaminen 1981, Helsingin Ratakadulle, silloisen Taideteollisuusmuseon, nykyisen Design museon naapuriin. Aika Ratakadun studiossa on ollut antoisaa, siellä Harri on työskentelyn lisäksi järjestänyt monia teemallisia yksityisnäyttelyitä Studio on toiminut myös merkittävänä koulutuspaikkana lukuisille alan opiskelijoille. Ansioistaan Harri Syrjänen on palkittu esim, Vuoden 1996 taidekäsityöläisenä, sekä Valkoisen leijonan ansioristillä 2007. Hän on myös saanut Valtion taiteilijaeläkkeen. Syrjäsen täyttäessä 70 vuotta Galleria Dixissä on esillä juhlanäyttely.  Näyttelyn kattauksessa on läpileikkaus lähes viisikymmenvuotiseen uraan, pääpaino on kuitenkin…
Read More