Jewellery Finland Gaala

Jewellery Finland Gaala

kilpailu, Korut, Muotoilu, Tapahtuma, Uutisia, Yleistä
Helmikuu aloitettiin korugaalan merkeissä Tampereella! Jewellery Finland Gaala oli ensimmäinen laatuaan ja sen järjesti Jules&Beryl osana EU-rahoitteista Kotimaisten korujen vallankumous -hanketta. Gaalaohjelman kohokohtia olivat Vuoden koru 2025 -kilpailun voittajan julkistaminen ja palkitseminen, Suomen Kultaseppien liiton nimittämän Vuoden Kultasepän 2025 palkitseminen sekä Vuoden Korunkantajan 2025 julkistaminen ja palkitseminen. Gaalatunnelmia Jules&Berylin Johanna Lundán oli haaveillut gaalan järjestämisestä jo useita vuosia ja keskustellut erilaisten alan toimijoiden kanssa, miten ja minkälaisena gaalan järjestäminen olisi mahdollista. Gaalan kantavana ajatuksena oli juhlia korualaa ja antaa korujen loistaa gaalavieraiden yllä illan aikana. Nyt gaala toteutui osana Lundánin vetämää hanketta, jossa elinvoimaistetaan korualaa edistämällä kasvun mahdollisuuksia ja edellytyksiä kehittämällä alan digitaalisuutta ja yhteistyötä. Johanna Lundán Vuoden Korunkantajaksi 2025 nimettiin muotisuunnittelija Lauri Järvinen Suomen Kultaseppien Liitto sekä Kello- ja Jalometallitukkukauppiaat ovat vuodesta 2001 lähtien vuosittain nimennyt Vuoden Korunkantajan. Nimitys…
Read More
Vuoden kaunein sormus 2024

Vuoden kaunein sormus 2024

kilpailu, Korut, Muotoilu, Uutisia
Ahvenanmaalaisen Maria Karlströmin siro Lily of Love -timanttisormus voitti Vuoden kaunein sormus 2024 -kilpailun. Vuoden kaunein sormus 2024 Ahvenanmaalaisen Maria Karlströmin siro Lily of Lov -timanttisormus voitti Vuoden kaunein sormus 2024 -kilpailun. Vuoden Kaunein Sormus 2024-kilpailun teema Flora innosti korumuotoilijoita suunnittelemaan sormuksia, joissa näkyy luonnon kauneus. Esiraadin valitsemien sormusten joukosta eniten yleisöääniä sai Suomen kansalliskukasta kielosta inspiroitunut sormus Lily of Love. Sormuksen on suunnitellut ahvenanmaalainen kultaseppä Maria Karlström, joka otti voiton nyt jo 2.kertaa. Guldviva yritystään pyörittävä Maria kertoo sormuksen symboloivan rakkauden pysyvyyttä ja turvaa: ”Timantti, kielon lehtien hellästi suojaamana, symboloi rakkautta, jota huolella vaalitaan ja suojellaan – aivan kuten maamme seisoo vahvana jokaisen myrskyn läpi, tehden meistä maailman onnellisimpia ihmisiä.” Lily of Love-sormus on valmistettu 18K keltakullasta ja siinä on yksi briljanttihiontainen 0,10ct timantti. Voittajasormus Lily of Love sormus…
Read More
Aqua Ambra Aquila näyttely avautui

Aqua Ambra Aquila näyttely avautui

kilpailu, Korut, Korutaide, Muotoilu, Näyttely, Uutisia
Kilpailun voittajat julkaistiin avajaisten yhteydessä. Kolmatta kertaa järjestetyn Meripäivien kansainvälisen korukilpailun Aqua, Ambra, Aquilan voittajat on valittu. Kilpailun voittaja on Astari G. Swatantri (Indonesia) korusarjallaan I.Sea.You. Toiseksi sijoittui Anneli Aaltonen (Suomi) Korulla Kevätjäät ja kolmanneksi ylsi Yael Kaduri (Israel) korusarjalla New Lost. 1 sijaAstari Swatantrityöllä I.Sea.You jossa hän on pirteän leikkisällä otteella onnistunut kuvaamaan merellistä maailmaa ja tietoisilla materiaalivalinnoillaan myös ottanut kantaa meren tilaan ja sen haavoittuvuuteen helposti ymmärrettävällä visualisella tavalla. 2 sijaAnneli Aaltonentyöllä Kevätjäät, jossa hän tuo pohjoisen ulottuvuuden käsittelemällä meriaihetta jääteemana. Koru on myös teknisesti taitavasti suoritettu ja materiaalit kierrätettyjä. Pienet timantit tuovat mieleen auringon sulattamia vesipisaroita. 3 sijaYael Kadurityöllä New Lost jossa hän nykyteknologiaa ja perinteisiä työtapoja yhdistellen tutkii uusia materiaaleja yhdistäen niitä merellisiksi muodoiksi jotka muistuttavat simpukoita ja fossiileja kertoen niiden kautta meren tarinaa alkuajoista tähän…
Read More
Vuoden kaunein sormus finalistit on valittu

Vuoden kaunein sormus finalistit on valittu

kilpailu, Korut, Muotoilu, Tapahtuma, Uutisia
Vuoden 2024 kilpailun teemana oli Flora. Uudistuneen kilpailun teema Flora kannusti korumuotoilijoita inspiroitumaan orgaanisten muotojen kauneudesta. Miten luonnon kauneus voi näkyä sormuksen muodossa ja yksityiskohdissa? Miten toimimme kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti, eettisesti ja läpinäkyvästi, jotta suomalaisena käsityönä valmistetut sormukset ovat edelleen osa arkea ja juhlaa tulevien vuosikymmenten ja -satojen kuluttajille? Mitä on otettava huomioon tänään, jotta uusia sormuksia tehdään, ne kestävät ja niitä lahjoitetaan seuraaville sukupolville sekä muotoillaan uudelleen arvokkaita materiaaleja kierrättäen. Vuoden sormus 2023 finaalisormukset. Ilmoittautuessa sormuksen muotokieltä tuli tukea uniikilla nimellä sekä lyhyellä, inspiroivalla tarinalla siitä, mikä suunnittelijaa innoitti juuri tämän sormuksen muotoiluun ja sen materiaalivalintoihin. Finalisteja valitessaan raati arvioi sormusten laadun, käytettävyyden, estetiikan ja tarinan ohella myös kaupallisuutta eli sitä, miten sormuksen design voisi valloittaa uusien sukupolvien sydämiä Suomessa ja ulkomailla. Kilpailun esiraati kokoontui arvioimaan kilpailuun ilmotettuja…
Read More
Korutaidetta ja mestareiden luomuksia kesänäyttelyissä

Korutaidetta ja mestareiden luomuksia kesänäyttelyissä

Kaiverrus, Kello- ja korumuseo Kruunu, kilpailu, Korut, Korutaide, Koulutus, Muotoilu, Näyttely, Tapahtuma, Uutisia, Yleistä
Kolmessa kesäkuussa avautuvassa näyttelyssä on esillä uusien kultaseppä- ja kaivertajamestareiden teoksia, kutsunäyttelyn nykykoruluomuksia sekä kansainvälisen korukilpailun finaaliteokset. Con Amore - Uudet kultaseppä- ja kaivertajamestarit esittäytyvät! Uusimpien kaivertaja- ja kultaseppämestareiden mestaritöiden näyttelyn nimeksi valikoitui Con Amore. Suora käännös italian kielestä ja musiikkiterminä se tarkoittaa ”rakkaudella”. Jalometallialan ammattilaisten valmistamat tuotteet ovat usein suurien tunteiden ja rakkauden täyttämien hetkien ja juhlien lahjoja. Koulutuskeskus Salpauksen taideteollisuusalan jalometallialan erikoisammattitutkinto alkoi helmikuussa 2022. Erikoisammattitutkinnosta valmistuneiden opiskelijoiden, kaivertaja- ja kultaseppämestarityöt ovat esillä Museo Kruunussa 5.6.-29.9.2024. Jalometallialan mestareita on valmistunut tätä ennen vuonna 2010. Näyttelyn kultaseppä- ja kaivertajamestarit ovat: Annika Eklöf kaivertajamestari, Petri Eklöf, Laura Järvelä kaivertajamestari, Ella Jumisko, Petteri Eskola, Mansikkaviita Niina, Tommi Männistö, Nurminen Ester, Pirkka Sivonen, Otto-Emil Lamberg, Ville Maahinen, Robert Tarkkanen, Hanna Korhonen, Heidi Vornan ja Laura Kaikkonen kaivertajamestari. Kello ja Kulta -lehti onnittelee…
Read More