JURMO – Suomalainen ja yksilöllinen

Jurmon idea on kustomointi, eli asiakas saa sellaisen kellon kuin haluaa

Suomessa on jo useita kellobrändejä. Niiden suomalaisuusaste vaihtelee. Helpoimmillaan oman brändin saa, kun kello vain suunnitellaan Suomessa ja tehdään valmiiksi muualla, yleensä Kiinassa. Suomalaisuus voi tarkoittaa myös, että kellot suunnitellaan, kootaan ja viimeistellään meillä, vaikka koneistot ja muut osat tulevat kaukaa maan rajojen ulkopuolelta. Ja niinkin voi tehdä, että osa osista tehdään itse Suomessa, ja koneisto tulee muualta.

Tähän viimeksi mainittuun ryhmään kuuluu Jurmo. Sen takana on 2017 perustettu Jurmo Watch Company Oy. Se toimii Espoon Otaniemessä sijaitsevassa Teknisen korkeakoulun entisen sähkötekniikan laitoksen tiloissa yhdessä useiden muiden start up -yritysten kanssa.

Martin Kalland ja Kim von Gerich ovat opiskelutovereita ja Jurmon Watches -yhtiön perustajia.

Yhtiön perustivat Martin Kalland ja Kim von Gerich. He tutustuivat ammattikorkeakoulussa opiskellessaan tradenomeiksi. Sittemmin von Gerichin tie vei opiskelemaan kauppatieteitä ja Kallandin tie opiskelemaan lakia.

Kallandin lakiopinnot jäivät kesken, sillä kokonaan toisenlainen intohimo eli kellojen tekeminen valtasi mielen. Yhtiökumppaniksi tuli von Gerich. Kumpikin on nyt töissä Jurmolla. Heidän lisäkseen yrityksessä on puolipäiväinen kelloseppä, joka huolehtii koneistojen kokoamisesta. Suunnittelusta ja kellojen toteutuksesta vastaa Martin Kalland ja myynnistä sekä markkinoinnista Kim Peter von Gerich.

Jurmon bränditarina on seuraava: Vuonna 2015 Martin Kallandin isä täytti pyöreitä ja poika halusi teettää hänelle uniikin kellon. Osoittautui vaikeaksi löytää tekijöitä, jotka olisivat tehneet vain yhden kappaleen kellotaulua. Tai jos suostuivat tekemään, hinta oli Martinin mielestä kohtuuton. Jurmo oli Kallandin perheen kesäisten purjehdusretkien vakiokohde ja tärkeä paikka. Lopulta Martin Kalland päätti tehdä lahjakellon itse. Sen kellotauluun on kuvattuna Jurmon saari. Tekniikasta ja hienomekaniikasta innostunut Kalland ryhtyi von Gerichin kanssa rakentamaan Jurmo-brändiä tosissaan.

PROTOTYYPISTÄ MYYNTITUOTTEEKSI

Suomalaisen kelloväen tietoisuuteen Jurmo tuli keväällä 2018 järjestetyssä kelloalan The Watch Show Finland -tapahtumassa. Jurmo esitteli siellä prototyyppivaiheessa olevan kellon, joka oli tarkoitus tuunata asiakkaalle mieleiseksi. Erikoisuutena kellossa oli eri värein saatava koneisto ja kuoren rakenne. Toiveikkaasti jurmolaiset arvelivat, että kello olisi ollut myynnissä vajaan puolen vuoden kuluttua. Toisin kävi. Tuotekehittely vaati aikansa.

Jurmo R0 on pienikoinen kronografi, jonka muotoilussa on muistumia menneiden aikojen kilpa-ajoon tai -veneilyyn.

Seuraavassa Watch Show Finlandissa esiteltiin toinen versio Lunatic prototyypistä. Tavoitteena oli myös esitellä uusi Jurmon kronografi, joka totteli mallinimeä Ysi. Jurmon saarella olleiden lentokoneiden mukaan nimensä saanut kello ei kuitenkaan ollut vielä valmis. Koronapandemia hiljensi yleisötilaisuudet, mutta Jurmo järjesti 2020 kellojensa lanseerauksen verkkotapahtumana.

Skeptisimmät olivat jo ehtineet ajatella, että Jurmo on taas yksi hyvää tarkoittava yritys astua kellomarkkinoille, mutta tuskin siitä mitään tulee. Vaan tällä kertaa tuli ja varsin omanlainen brändi tulikin.

”Me teemme itse kellotaulun, osoittimet ja kuoren osia. Koneisto tulee kuitenkin Sveitsistä”, Martin Kalland sanoo. Jurmon tekee erityiseksi se, että kelloja pystytään versioimaan ja tuunaamaan asiakkaan toiveiden mukaan.

”Se on taloudellisesti mahdollista, koska teemme asiat itse”, sanoo von Gerich.

Jurmo-kellot ovat mekaanisia. Niiden perusversioiden hinnat lähtevät vajaasta 2000 €:sta noin 3000 €:oon. Asiakkaan toiveiden mukaan tehdyt versiot maksavat enemmän, riippuen mitä asiakas haluaa. Timanttiupotukset kellokehälle luonnollisesti nostavat hintaa.

KAKSI VOITTOA YLEISÖÄÄNESTYKSESSÄ

Kaikkein versioiduin Jurmon malli on naistenkello Karu, jonka Seasons -malli valittiin viime keväänä Watch Awards -yleisöäänestyksessä parhaaksi kellomalliksi. Tyyliniekka-sivustolla todettiin:

”Suomalaisen Jurmon naistenkellomalli Karu Seasons oli vuoden yllättäjiä. 32 millimetrin kokoinen ja kauniin helmiäistaulun omaava automaattikello löysi paikkansa lukuisten kuluttajien sydämissä, ollen samalla vuoden eleganteimpia naistenkellouutuuksia alle kahden tuhannen euron hintaluokassa.”

Jurmo Ysi on kronografi. Sen nimi on tullut M-9-vesitasolehtokoneen mukaan. Kyseisiä koneita oli Jurmon saaressa 1900-luvun alkupuolella.

Jurmo todella löi itsensä kelloväen tietoisuuteen, sillä Watch Awardisissa vuoden kellomallistoksi valittiin skeleton eli luurankokello Sisu. Tyyliniekka sivustolla perustellaan:

”Jurmo esitteli Sisu-mallistonsa virtuaalisesti keväällä 2021. Vahvasti kustomointiin perustuva skeletonmallisto on ollut Jurmolle kaupallinen menestystarina, mallisto, josta Jurmo pitkälti tänä päivänä tunnetaan. Reilun kahden tuhannen euron hintaisena Sisu on ollut myös suomalaisille saavutettavissa oleva arvokello. Huomionarvoista on myös se, että Sisut valmistetaan pitkälti Jurmon työpajalla Otaniemessä.”

Jurmolla on valikoimassaan neljä mallia: skeletonkello Sisu, kronografit Ysi ja pienikokoisempi R0 sekä naistenkello Karu. Yksittäisiä kelloja on myynnissä parissa myymälässä mantereella ja kesäisin Jurmon saarella. Jos nyt haluaisi tilata itselleen yksilöidyn Jurmon, sen saisi ranteeseensa noin neljän kuukauden kuluttua.


Teksti: Olli Seppälä Kuvat: Jurmo