Kellot juhlivat 2026

Kellomerkkejä ja -malleja on niin paljon, että joka vuosi on aihetta moneen muistamiseen. Niin myös tänä vuonna.

Patek Philippen haluttu muotoiluklassikko Nautilus täytti 50 vuotta.

Joka vuosi joku tunnettu kellonvalmistaja täyttää jotain pyöreitä. Viime vuonna esimerkiksi Breguet täytti 250 vuotta ja Audemars Piquet 150 vuotta. Myös tänä vuonna juhlijoita ja juhlanaiheita riittää.

Kellonvalmistajat muistavat yleensä tärkeitä pyöreitään jollakin juhlamallilla, joka kokoaa yhteen brändin historiaa ja merkitystä. Juhlavuodet ovat tarinoita kellosepäntaidon osaamisesta ja teknisten innovaatioiden historiallisista merkkipaaluista. Juhlavuosi antaa myös ylimääräisen markkinointisykäyksen. Käymme läpi poimintoja kellomaailman vuoden 2026 juhlanaiheista.

GALLET JA KUMPPANIT

200 vuotta sitten eli 1826 Julien Gallet perusti La Chaux-de-Fondsissa nimeään kantavan kellobrändin. Gallet teki historiaa 1903, jolloin Wrightin veljeksillä oli mukana Galletin kello ensimmäisellä lennollaan. Gallet sai mainetta erityisesti sekuntikelloillaan ja kronografeillaan. Tunnettu malli oli muun muassa MultiChron. Galletia myytiin erityisesti Yhdysvaltoihin, jonka tulevan presidentin Harry S. Trumanin ranteessa nähtiin Galletin ehkä kuuluisin malli, Flying Officer. Nykyisin Gallet on Breitlingin omistuksessa ja juhlavuonna odotetaan sen uutta tulemista hiljaiselon jälkeen.

100 vuotta sitten, eli vuonna 1926 Hans Wilsdorf perusti Tudorin. Wilsdorf oli myös Rolexin perustaja. Tudor on Rolexin omistama ja joskus sitä on kutsuttu leikkisästi ”köyhän miehen Rolexiksi”, vaikka eivät Tudorit nykyisin erityisen halpoja ole. Tarkoitus oli kuitenkin tarjota kelloja laajemmalle ostajakunnalle, sillä Rolex keskittyi alusta asti laatuun. Tudor tunnettiin erityisesti sotilas- ja sukelluskäyttöön tarkoitetuista kelloistaan. Nykyisin yksi suosituista Tudor-malleista on vintagesta ammentava sukelluskello Black Bay. Kellojen erilaisissa brändikategorisoinneissa Tudor sijoitetaan usein kohtaan ”perusluksus” tai ”Entry-level Luxury”.

Ulysse Nardin perustettiin Le Loclessa 180 vuotta sitten. Brändi sai mainetta erityisesti merikronometrien valmistajana. Merellisyys leimaa Ulysse Nardin mallistoja vieläkin. Tänä vuonna vietetään myös Ulysse Nardinin merkittävän mallin Freakin, 25-vuotisjuhlaa. Malli tunnetaan erikoisesta ja näyttävästä ratkaisusta laittaa koneisto pyörimään osoittimen mukana.

Pienempiä pyöreitä täyttää Parmigiani Fleurier, joka perustettiin 30 vuotta sitten. Parmigiani aloitti erikoistumalla historiallisten kellojen restaurointiin ja korjaukseen. Parmigianilla oli sormensa pelissä, kun Chopardille suunniteltiin ensimmäistä omaa L.U.C.:n koneistoa. Parmigianin omista kellomalleista ehkä tunnetuimpia ovat pelkistetyn tyylikkäät Toric ja Tonda.

NAISTEN SUOSIOSSA

Sveitsiläinen Raymond Weil perustettiin 1976 eli se viettää 50-vuotisjuhlaansa. Raymond Weilista tuli Suomessa tunnettu merkki, eräänlainen kohtuuhintainen parempi sveitsiläinen. Aluksi brändi oli naisten suosiossa. Nykyisin se kelpaa miehillekin ja sen imagoa on hinattu enemmän luksuksen suuntaan. Raymond Weilin perustivat Raymond Weil ja Simone Bédat. Jälkimmäinen jätti yrityksen ja perusti vuonna 1996 eli 30 vuotta sitten omaa nimeään kantavan brändin. Suomessa vähemmän tunnettu Bédat & co tekee art deco -hengessä korukelloja erityisesti naisille.

25-VUOTIAAT

25 vuotta sitten kellomaailma oppi tuntemaan Richard Millen nimen. Brändi edustaa omintakeista ja helposti tunnistettavaa muotokieltä
ja näyttävää teknistä toteutusta. Richard Mille -kellot ovat huomattavan kalliita luksustuotteita. Niitä on nähty julkisuuden henkilöiden, myös urheilijoiden, ranteissa. Lyhyessä ajassa Richard Mille on noussut yhdeksi arvokkaimmista sveitsiläisistä kellofirmoista.

Brittiliäisen huippukellosaamisen mainetta ylläpitävä Roger W. Smith on tehnyt nimeään kantavia korkeatasoisia kelloja jo 25 vuotta. Kellotaulussa lukee R.W. Smith. Harvinaiset kellot suunnitellaan, valmistetaan ja kootaan Mansaarella.

Manfred Bassler perusti Saksan Münsterissä 25 vuotta sitten MeisterSingerin, joka ajatuksena oli tehdä kelloja, joka tuntuvat ainutlaatuisilta ajanmittaajilta. Yhtiö tunnetaan yhden viisarin kelloista (Einzeigern, One Hand Watch). Idea sinänsä on horologian historiasta tuttu, mutta MeisterSinger on kehittänyt oman muotokielen, joka on tuonut sille useita desingpalkintoja. Juhlavuoden uusia malleja ovat selkeätauluinen Archao ja Panthero Jumping Hour.

Neljännesvuosisata tulee täyteen myös Dresdenissä entisen Itä-Saksan alueella 2001 perustetulle Lang & Haynelle. Sen korkealaatuisten kellojen filosofiassa korostetaan historiaa ja paikallisuutta eli saksilaisuutta. Saksin osavaltiossa sijaitsee myös Glashütte, jossa on Saksan kello-osaamisen keskittymä.

ROLEXIN JUHLAA

Paitsi kellobrändit, merkit tai valmistajat, myös yksittäiset merkittävät kellomallit ovat juhlan aiheena. Tämän vuoden merkittävin juhlinnan kohteena oleva kellomalli (tai oikeammin tekninen ratkaisu) tuli markkinoille 100 vuotta sitten, eli vuonna 1926. Tuolloin Rolex toi kuluttajien ulottuville kellon, joka oli maailman ensimmäinen aidosti vesi- ja pölytiivis kello. Se on yksi kellosepäntaidon historiallisista saavutuksista. Malli tunnettiin nimellä Oyster.

Vuonna 1927 Englannin kanaalin yli uinut Merzedes Gleitze piti ranteessaan Rolex Oysteriä. Kymmenen tunnin uinnin jälkeen kello toimi yhä normaalisti. Tapahtuma lisäsi Rolexin mainetta, sillä sitä myös mainostettiin aktiivisesti lehdissä.

Nykyisin Oyster ei ole mikään yksittäinen kellomalli, vaan tekninen yleiskäsite. Alkuperäisen ”simppelin” Oysterin perillisenä voidaan pitää vuonna 1931 esiteltyä Oyster Perpetualia, joka löytyy edelleen omana mallisarjana Rolexin katalogista. Oyster Perpetual lukee myös useimpien Rolex-mallien kellotauluissa. Oyster tarkoittaa vesitiiviyttä ja Perpetual automaattikoneistoa.

Rolexilla on myös kaksi muuta merkittävää mallia, jotka täyttävät tänä vuonna pyöreitä, nimittäin Day-Date, joka on edelleen tuotannossa. Se täyttää 70 vuotta. Sen sijaan samana vuonna eli 1956 esitellyn magneettisuojatun Milgaussin tarina päättyi 2023.

NAUTILUS JA KILPAILIJAT

Todellinen kellomaailman designklassikko, ikoninen Patek Philippen Nautilus täyttää 50 vuotta. Gérald Gentan suunnittelema luomus esiteltiin ensi kerran 1976. Siinä yhdistyi uudella tavalla robusti urheilullisuus ja korkea laatu. Patek Philippe mainosti Nautilusta lauseella: ”Yksi maailman kalleimmista kelloista on valmistettu teräksestä.” Nautilus on monen kelloharrastajan graali, eli tavoittamattomien toiveiden kohde.

Gérald Genta suunnitteli myös IWC:lle vuonna 1976 esitellyn antimagneettisen mallin, Ingenieur SL:n (Steel Line). Ingenieur-mallisto on edelleen tuotannossa. Siitä löytyy myös kullasta tehtyjä versioita.

Tag Heuerin Formula 1 -mallisto esiteltiin 1986 eli 40 vuotta sitten. Se on edelleen tuotannossa ja moni-ilmeisen mallisarjan kelloihin on tarjolla erilaisia koneistoja: automaatti, kvartsi ja solarkvartsi.

Vacheron Constantin syömähammas Overseas näki päivänvalon 30 vuotta sitten. Se suunniteltiin ikään kuin kilpailijaksi teräksisille Audemars Piquetin Royal Oakillle ja Patek Philippen Nautilukselle. Overeseas-mallistossa on runsaasti vaihtoehtoja aina kronografeihin ja tourbilloneihin saakka. Muutama Overseas-versio löytyy myös kvartsikoneistolla.

Chopardilla juhlan aihe on 30 vuotta sitten eli 1996 aloittanut manufaktuuri – tavallista korkeampaan laatuun ja innovaatioihin pyrkivä
ateljee. Sen kellot saavat Chopardin perään kirjaimet L.U.C. (tai alkuun muodossa L.U.Chopard), mikä on lyhenne firman perustajan nimestä, Louis-Ulysse Chopard.

Myös Seikon nykyisin omistamalla Orientilla on juhlan paikka, kun sen laadukkaampi tuotantolinja eli Orient Star juhlistaa 75. vuottaan
muun muassa M34-mallin versiolla, jonka kellotaulu on peräisin meteoriitista.

Teksti: Olli Seppälä Kuvat: Valmistajat ja Unsplash