Lina Simons – sinnikkyydellä korumuotoilijaksi

Helsinkiläiselle Lina Simonsille käsillä tekeminen on aina ollut luontaista. Lukion jälkeen Lina lähti opiskelemaan Ekenäs hantverks- och konstindustri skolanin jalometallilinjalle.

”Ensimmäinen tehtävä oli messinkisen paperiveitsen valmistaminen, ja olin heti koukussa. Huomasin nopeasti, etten halua kulkea siitä, mistä aita on matalin, vaan halusin haastaa itseäni ja keksiä jotain uutta ja omanlaista. Tiesin, että tämä oli minun juttuni. Tiesin myös, että tämä on todella haastava ala tulla toimeen.”

Artesaanikoulutuksen jälkeen Lina oli vuoden jatkokoulutuslinjalla Lahden käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa sekä vuoden töissä Norjassa Trondheimissä, tanskalaisen kultaseppämestarin pajalla.

Vuonna 2000 Lina sai tehtäväksi suunnitella virallisen Lucia korun Lucia-neidolle. Projektia varten Lina perusti pajan ja Lina Simons design -toiminimen. Ensimmäisenä työpisteenä toimi oma nurkka appiukon isossa kellarihuoneessa.

KOHTI UNELMIA

Lasten ollessa pieniä, Lina teki muutaman vuoden toimistohommia ja korusuunnittelu jäi taka-alalle. Pian luovan työn toteuttaminen tuntui taas tavoittelemisen arvoiselta ja hän halusi päästä takaisin kiinni käsillä tekemiseen. Lina aloitti Kalevala Korun tuotannossa vuonna 2007.

”Tiesin, että tämä on minun juttuni.”


Lina Simonsin työpiste sijaitsee Hernesaaren pajalla. Kuva Julia Weckman.

Neljä vuotta sitten Lina etsi uutta työtilaa. Studiopajalla Hernesaaressa oli sattumalta juuri vapautunut paikka, ja Lina siirtyi tekemään koruja sinne. Studiopajan yhteisö Helsingissä on ollut olemassa parikymmentä vuotta ja siellä toimii useita kultaseppiä omilla yrityksillään löyhässä työhuoneyhteisössä. Lina on viihtynyt hyvin. Pajalla hän tekee koruja omalle brändilleen, valmistaa tilaustöitä sekä kehittää ja testailee uusia ideoita. Kotitoimistossa on tilaa suunnittelutyölle.

Amelie riipus. Materiaalina hopea ja muovitettu teräsvaijeria.
Kuva: Pro Artibus.

”Olin 13 vuotta töissä Kalevala Korun tuotannossa kultaseppänä ja pintakäsittelijänä. Irtisanouduin syksyllä 2020 . Nyt toteutan haavettani ja keskityn omaan yritykseen täysipäiväisesti. Olin pikkuhiljaa työn ohella rakentanut omaa Lina Simons Design brändiä, mutta vuoden 2020 alussa perustin pienen osakeyhtiön uudella nimellä, Lingon Design Oy Ab. Myös mieheni on mukana yrityksessä, hän hoitaa talousasioita ja verkkokauppaa. Nyt minulla on vihdoinkin aikaa tähän hommaan! Tästä olen haaveillut aina, vaikka viihdyin myös Kaleva- lalla ja kaipaan työyhteisöä. Teen edelleen jonkun verran alihankintana koruja Kalevalalle, ja teen heille myös suunnittelutyötä.”

SITKEYS KANNATTAA

Suunnitteluyhteistyö Kalevalan kanssa alkoi, kun vuonna 2008 Linan ollessa vielä tuotantopuolella Kalevala Korulla järjestettiin suunnittelukilpailu. Lina voitti jaetun ensimmäisen palkinnon korullaan Amelie. Sen jälkeen hän tarjosi koruideoitaan Kalevalalle jatkuvasti.

”Koin alussa paljon vastoinkäymisiä, mutta minulla oli valtava draivi, sisua ja intohimoa. En koskaan luovuttanut. Mitä enemmän koruja suunnittelin ja valmistin, sitä enemmän syntyi uusia ideoita. Olin aika itsepäinen ja ehdotin ideoita aina, kun se oli mahdollista. Lopulta, vuonna 2010, sain ensimmäisen My Saaga koruhelan tuotantoon. Vuonna 2014 sain myös Neliapila -nimisen kummilusikan tuotantoon. Nyt kuulun Kalevalan suunnittelutiimiin ja suunnittelen uusia tuotteita erilaisten toimeksiantojen kautta. Olen todella iloinen yhteistyöstämme!”

Linan omia koruja on myynnissä omassa verkkokaupassa sekä Galleria Lokalissa, Helsingissä.

INSPIROITUMINEN

Lina kertoo rakastavansa suunnittelutyötä ja inspiroituvansa ympärillä olevista asioista, joita hän tarkkailee jatkuvasti.

”Korusuunnittelu on suurin intohimoni. Sekä urbaani ympäristö että luonto inspiroivat minua. Myös geometriset muodot, arkkitehtuuri ja arkiesineet antavat ideoita. Minua kiehtoo valon taittuminen. Tykkään muotoilla kolmiulotteisia koruja, jotka sallivat valon ja varjon vapaan leikin, ja joiden graafinen ilmaisu vahvistaa valon taittumista. Silmäni etsivät jatkuvasti uusia muotoja ja linjoja, jotka tulkitsen koruiksi. ’Suunnittelukoneistoni’ on aina päällä. Silloin, kun lapset olivat pieniä, eikä ollut aikaa piirtää koruja, opin piirtämään koruja päässäni. Se on kätevää ja teen sitä edelleen!”

Lina hahmottelee koruaihioita käsin piirtäen.

”Isäni on arkkitehti ja luulen, että olen oppinut häneltä paljon piirtämisestä. On ihanaa päästä flow-tilaan ja antaa kynän virrata. Sen jälkeen kokeilen, miten muoto tai idea toimii metalliin. Yleensä käytän messinkiä tai kuparia protomateriaalina. Joskus testailen Fimo-massaan, koska kolmiulotteisia koruja voi olla vaikeata testata metalliin. Käytän myös paperia, se on oivallinen prototyypeille. Taitan, askartelen ja leikkaan paperia haluttuun muotoon. Välillä menen heti metallin kimppuun jonkun ideani kanssa. Vuosien aikana on kertynyt aika paljon prototyyppejä!”

Lina haluaa suunnitella kauniita, ajattomia ja toimivia koruja, jotka sopivat sekä arki- että juhlakäyttöön. Hän toivoo, että korut saavat kulkea perintönä sukupolvelta toiselle.

”Minusta on ihana ajatus, että hopeakoruja voi korjata ja kiillottaa ja ne kestävät vuodesta toiseen.”

PARHAITA HETKIÄ

Lina kertoo innostuvansa työstään niin paljon, että unohtaa ottaa vapaapäiviä.

”Pitäisi muistaa ottaa hieman rennommin välillä. Työskentelen varmasti ihan liikaa, mutta nautin niin paljon työstäni, etten aina malta lopettaa.”


Hopeinen Moments-kaulakoru on kunnianosoitus Tove Janssonille, Muumiperheelle
ja Itämerelle. Jokaisesta myydystä hetkestä lahjoitetaan osuus Muumi Characters LTD:n #OURSEA -kampanjaan. Itämerta suojelevassa kampanjassa jokaisella 10€:n lahjoituksella voidaan poistaa 40 kg sinilevää Itämerestä John Nurmisen säätiön hankkeiden kautta. Moments-kaulakoru on virallinen Muumihahmotuote. Kuva Nico Backström

Haasteita yrittäjyyteen tuo markkinoinnin tekeminen, erityisesti sosiaalisen median osalta. Lina toivoo löytävänsä myös enemmän yhteistyökumppaneita korunvalmistukseen.

Parhaita hetkiä ovat mm. ne tunteet, kun tietää uuden koruidean toimivan, löytää uuden kiinnostavan muodon tai kun saa asiakkaalta hyvää palautetta.

”Syksyllä 2020 tein suuren elämänmuutoksen, kun irtisanouduin vakituisesta työpaikastani keskellä pandemiaa. Se oli hullunrohkeaa, mutta ajattelin, että nyt tai ei koskaan, täytän kohta 50 vuotta! Nyt pitää elää niin kuin haluaa, ei voi tietää mitä tapahtuu tulevaisuudessa!”

MUUMIT JA SUUNTO

Muutama vuosi sitten Lina sai vuoden työskentelyapurahan Svenska Kulturfondenilta. Hakemuksessaan hän kertoi unelmastaan suunnitella koru kunnianosoituksena Tove Janssonille.

”Sain mahdollisuuden osallistua #MEIDÄNMERI-kampanjaan uudella korulla. Nyt minulla on lisenssi valmistaa Muumi-koruja. Olen koko elämäni ihaillut Tove Janssonin taidetta ja kirjallisuutta, tämä oli unelmaprojekti minulle ja todella inspiroiva. Koru ei ole näköiskoru muumeista. Halusin käyttää korussa kaikille tuttua symbolia. Toven rakkaus merta kohtaan inspiroi ja simpukka oli luonteva valinta. Simpukat ilmestyvät usein Muumi-tarinoissa ja Toven piirustuksissa. Simpukat ovat myös tärkeä osa Itämeren ekosysteemissä.”

Vuonna 2014 Lina sai toimeksiannon kotimaiselta Suunnolta. Tehtävänä oli muotoilla kompassikoru, johon piti mahtua pieni kompassi.

”Sain tehtäväksi suunnitella sekä korun että kompassitaulun grafiikan. Yhtenä raikkaana syysaamuna pyöräillessäni katsoin kirkasta tähtitaivasta ja sain oivalluksen:

Kompassitaulun pohjoissymbolin tavallinen N-pohjoismerkki voisi olla pelkistetty pohjantähti, joka loistaa pohjoisella pallonpuoliskolla. Sehän on toiminut ihmisten oppaana ikuiset ajat. Annoin korulle nimen Guiding Star.”


Lina Simonsin vuonna 2014 suunnittelema kompassikoru Suunnolle. Korua valmistaa Kalevala. Suunto Guiding Star -korun kompassin voi kääntää 360 astetta ympäri. Linaa kiinnostaisi tehdä useamminkin vastaavan tyyppisiä yhteistyöhankkeita. Kuva: Suunto

Kompassikorun yksi juju on, ettei korussa ole taustapuolta ollenkaan, vaan korun kompassin voi kääntää 360 astetta ympäri. Kompassin toisella puolella on Pohjolan tähtitaivas. Toinen juju on se, että pohjantähti loistaa pimeässä.

”Ehdotin Suunnolle, että Kalevala Koru voisi toimia kompassikorun valmistajana. Suunto on siis korun omistaja, minä olen sen suunnittelija ja Kalevala on valmistaja. Guiding Star kompassikorua on myyty ympäri maailman. Se oli todella mielenkiintoinen projekti, jollaisia olisi hienoa tehdä lisää.”


Teksti: Julia Weckman Kuvat: Julia Weckman, Pro Artibus, Nico Backström, Suunto

Juttu on julkaistu toukokuun 2021 Kello & Kulta PRO liitteessä.