Nousevan auringon kellomaa

Tunnetuimpia japanilaisia kellomerkkejä ovat Seiko, Citizen, Casio ja Orient.

Japani on kellomaa. Se myös ollut kelloteknologian kehittämisessä eturintamassa, varsinkin kvartsikoneistojen aikakaudelta eli 1970-luvulta lähtien. Mutta maan kelloteollisuuteen kuuluu myös taidokasta ja tinkimätöntä käsityötä, jota vasta viime vuosina on saatu laajemmin nähtäväksi länsimaihin. Se vetää vertoja sveitsiläiselle laadulle.

Japanilaiset kellot voivat jonkun mielestä olla ”halpisten” maineessa verrattuna sveitsiläisiin kelloihin. Varsinaisia ”halpiksiakin” Japanista löytyy, mutta pääosin japanilaiset kellot ovat hyvinkin laadukkaita ja hinta-laatu-suhteeltaan mitä oivallisimpia hankintoja.

SEIKO JA ORIENT

Vanhin ja perinteikkäin Japanin kellojäteistä on Seiko. Sen edeltäjä Seikosha perustettiin 1892. Seikoshan tehdas tuhoutui suuressa maanjäristyksessä 1923, mutta firman perustaja Kintari Hattori rakensi nopeasti uuden. Vuonna 1924 tuli myyntiin ensimmäinen kello, jonka kellotaulussa luki Seiko.

Seiko on luonnollisesti lyhenne sanasta seikosha, joka tarkoittaa osapuilleen ”hienon ammattitaidon taloa”.

Seikon Presage-mallisto tarjoaa laadukkaita automaattikelloja.

Seiko tekee sekä kvartsikelloja että mekaanisia kelloa. Seikolla on omat Seiko Solar ja Seiko Kinetic -kvartsikoneistot, jotka ottavat voimansa auringonvalosta ja käden liikkeestä. Kalliimmissa Seikoissa käytetään teknisesti hienostunutta Spring Drive -koneistoa, joka yhdistää mekaaniseen koneistoon kvartsikiteen ja sen mahdollistaman tarkkuuden.

Seikon laajaan tuotantoon kuuluu kaksi selvästi laadukkaampien ja kalliim-pien kellojen brändiä. Niissä haetaan japanilaista pelkistyneisyyttä ja perinnetietoisuutta. Credor on suunnattu ensisijaisesti Japanin kotimarkkinoille, mutta sillä on myös todella huippulaadukkaita ja -hintaisia mallisarjoja. Myös Grand Seiko -brändin alla tehdään huippulaatua. Siitä on joskus käytetty nimitystä ”Japanin Rolex”. Grand Seikoa on myynnissä Suomessakin, ja se on noussut kelloharrastajien kiinnostuksen kohteeksi.

Grand Seiko on tyylikäs arvokello, jota kelloharrastajat arvostavat.

Seiko-Epson konserni omistaa kokonaan myös vuonna 1950 perustetun kellovalmistaja Orientin. Se tekee vain mekaanisia kelloja, jotka kilpailevat varsin alhaisella hinnalla. Orientilla kelloissa käytetään tehtaan omia koneistoja, mikä tekee siitä kelloharrastajan näkökulmasta kiinnostavan. Vuosien varrella Orient on ajoittain karsinut ”halpismekaanisen” mainetta tuomalla markkinoille myös astetta laadukkaampia tuotteita omalla tuotenimellä. Tällä hetkellä niitä myydään Orient Star -brändin alla.

CITIZENILLÄ JUURIA SVEITSISSÄ

Citizen Watch Companyn perustivat vuonna 1930 japanilaiset ja sveitsiläiset sijoittajat ostamalla jo Japanissa olevia kelloalan toimijoita. Niinpä Citizen ilmoittaa perustamisvuodekseen 1918, jolloin aloitti Sokosha Watch Research -instituutti. Yhtiön nimi Citizen on peräisin myös vuodelta 1918, jolloin se rekisteröitiin Sveitsissä, jossa kelloseppä Rodolphe Schmid käytti nimeä Japaniin myymissään kelloissa.

Nykyisin Citizen Watch Co. on maailman suurin kellonvalmistaja. Yhtiön historiaan kuulunut vuorovaikutus japanilaisen ja sveitsiläisen kelloalan välillä. Konserniin kuuluu muun muassa amerikkalainen Bulova sekä sveitsiläiset kellobrändi Arnold & Son, Frédérique Constat ja Alpina.

Citizenin vaikutus näkyy laajasti kelloalalla myös sen omistuksessa olevan koneistovalmistaja Miyotan kautta. Mioytan automaattikoneistoja käytetään monissa eurooppalaisissa hieman alemman hintaluokan kelloissa.

Citizen on tuonut useita teknisiä uudistuksia kelloalalle, kuten atomikellosynkronoinnin, radiokontrollin ja Eco Driven, jossa kvartsikoneisto saa voimansa kellotaulun alle sijoitetusta aurinkopaneelista. Citizen tekee yhä myös kohtuuhintaisia mekaanisia kelloja.

CASIO JA MUUT BRÄNDIT

Vuonna 1946 perustettua Casiota ei alun perin aiottu kellofirmaksi, vaan mekaanisten osien ja sittemmin elektroniikkaan, kuten taskulaskinten, valmistajaksi. Kellot tulivat Casio tuotevalikoimaan toden teolla vasta vuonna 1974.

Digitaaliset kellot olivat muotia takavuosikymmeninä, mutta nykyisin retromalleja näkee taas tyylitietoisten ranteissa. Kuvassa Casion mallistoa.

Nykyisin Casio tekee erityyppisiä kelloja, mutta on vahvoilla niin sanottujen digitaalisten ja erityisesti action-kellojen valmistajana. Varsinkin G-Shock on myös kelloharrastajien suosima mallisarja tai brändinimi. Casion talliin kuuluvat myös sellaiset merkit kuin Pro Trek, Edifice ja Sheen.

Casion, Citizenin ja Seikon lisäksi Japanissa on myös pienempiä kellonvalmistajia sekä yksittäisiä laadusta ja viimeistelyn jäljestä tinkimättömiä kelloseppiä.

Japanilaisista kelloista kiinnostuneiden kannattaa tutustua lähemmin myös sellaisin nimin ja brändeihin kuin Hajime Asaoka, Kurono, Nayoda Hida, Kikuchi Nagakawa, Knot, Masahiro Kikuno, Minase ja Kuoe.

Minase on vähemmän tunnettu japanilainen kellomerkki.

Teksti Olli Seppälä Kuva: Unsplash ja valmistajat