Tamperelainen koruyritys Aurifaber toteuttaa uniikkeja koruja pieteetillä

Itäisenkadulla, tänä vuonna kunnioitettavat 200 vuotta täyttävässä Finlaysonin kortteerissa Tampereella, on vuodesta 2005 asti toiminut Kultasepän työhuone Aurifaber, joka on varmasti monille Tamperelaisille tuttu yritys.

Kultasepät Erkki Varjonen ja Marko Osala perustivat Aurifaberin Lahteen vuonna 2000. Nykyinen yrittäjä ja omistaja Petri Malinen tuli taloon kultasepäksi koulusta valmistuttuaan vuonna 2003 ja on siitä lähtien ollut talolle uskollinen. Vuonna 2012 Aurifaber siirtyi Petrin omistukseen ja hänen luotsaamana yritys on kehittynyt nykyiseen toimintamalliin.

Aurifaberin tiloissa, jota hallitsee mahtava, tunnelmallinen kaari-ikkuna, toimii Aurifaberin kahden kultasepän lisäksi kolme muuta yritystä; Jope Design, Sorea Design ja The Guilded Nook.

”Tällä kokoonpanolla pystymme käyttämään tilat maksimoidusti ja tällä tiimillä pystymme tarjoamaan erikoiskäsityöosaamista moneen tarpeeseen”, kertoo Petri.

TINKIMÄTTÖMÄSTI KÄSITYÖNÄ

Pääpaino toiminnassa on uniikeissa tilaustöissä, joita Aurifaber valmistaa perinteisesti käsityönä.

”Asiakaskuntamme on hyvinkin kirjavaa. Meillä käy luonnollisesti aika paljon nuoria kihlasormusasiakkaita, mutta myös keski-ikäiset ja vanhemmat ikäryhmät asioivat meillä. Valtaosa tilauksista liittyvät edelleen kihloihin ja häihin, ehkä kolme neljäsosaa tuotannosta. Vähän vanhempi asiakaskunta kuitenkin tilaa myös muuta kuin sormuksia.
Olemme selkeästi havainneet, että kun kerran on tilattu laadukas ja ehkä vähän hinnakkaampi koru, asiakas haluaa jatkossakin koruasioissa satsata yksilöllisyyteen ja laatuun. Olemme mielissämme todenneet, että sesongit ovat tasaantuneet ja myynti on nykyään paljon tasaisempaa kuin ennen. Viime vuosi meni myynnillisesti oikein hyvin”, Petri toteaa tyytyväisenä.

Uusi bonus yrittämiseen on löytynyt kansainvälisiltä markkinoilta.

”Lähdimme ”huvin vuoksi” mukaan amerikkalaiseen Etsy lahjatavara- ja koruportaaliin. Sitä kautta olemme saaneet mukavasti uusia asiakkaita ympäri maailman.”

Liiketilan seinällä olevaan maailmankarttaan on nuppineuloilla merkitty kaikki maat, mihin koruja on toimitettu. Sekin kertoo omalla selkeällä tavallaan, että päätös Etsyn kaltaiseen kansainväliseen verkkokauppaan lähdöstä on kantanut hedelmää. Alkuvuodesta, reilun kuukauden aikana yli 20 uniikkikorua myytiin Suomen rajojen ulkopuolelle. Entä miten Petri näkee alamme tulevaisuuden kehityksen Aurifaberin silmin?

”Uskon että ala, ainakin meidän toimintamallillamme, etenee ihan omalla painollaan. Meillä on huomattu, että asiakkaat ovat valmiita satsaamaan laatuun ja he ovat myös valmiita käyttämään siihen rahaa. He ymmärtävät, että laadulla on hintansa”, sanoo Petri. ”Kun asiakas on kerran hankkinut itselleen laatukorun hän ei enää tyydy vähempään.”

Teksti: Henrik Kihlman Kuvat: Aurifaber

Juttu on julkaistu toukokuun 2020 Kello & Kulta -lehdessä