Vetoomus Kelloseppäkoulun puolesta!

Kelloseppäkoulu julkaisi lokakuussa vetoomuksen koulutuksen säilymisen puolesta. Leppävaarassa Espoossa toimivassa Kelloseppäkoulussa koulutetaan kelloseppien lisäksi mikromekaanikkoja ja järjestetään erikoismyyjäkursseja. Rahoitusleikkausten vuoksi koulu on vaikeuksissa, vaikka samaan aikaan työllistymisprosentti on hyvä ja alan huipputekijöitä tarvitaan. Lue vetoomus ja jaa sitä omissa somekanavissasi!

”Kirjoitamme tämän vetoomuksen osoittaaksemme huolemme Espoossa toimivan Kelloseppäkoulun toiminnan tulevaisuudesta, joka on ammatillisen koulutuksen rahoitusleikkausten vuoksi vaakalaudalla. Kelloseppäkoulusta valmistuu mikromekaniikan osaajia, joita Suomi tarvitsee tärkeissä korkeateknologian tuotteita valmistavissa yrityksissä. Koulun jatkon varmistaminen on sekä kotimaiselle teknologiateollisuudelle että Suomen viennille elintärkeää. Päättäjiltä tarvitaan nopeita toimia, jotta alan opetus ja jatkuvuus saadaan turvattua jatkossakin.

Koneet ja laitteet suunnitellaan nykyisin mahdollisimman pieniksi muun muassa energian ja raaka-aineiden säästämiseksi. Useat herkkyyttä ja tarkkuutta vaativat teknologiat, kuten sydämentahdistimen liikeanturit tai kvanttitietokoneiden jäähdytin- ja mittauslaitteet edellyttävät tuotannossaan tarkkaa mekaanista käsityötä. Suomessa tämän vaativan työn erityisosaajia, mikromekaanikkoja ja kelloseppiä, koulutetaan Kelloseppäkoulussa. Koulun toiminnan jatkuminen nykyisessä muodossaan onkin välttämätöntä, jotta huipputeknologiayritykset saavat jatkossakin tarvitsemansa erityisosaamisen.

Kelloseppäkoulu on harvinaisuus eurooppalaisten ammattikoulujen keskuudessa. Alun perin vuonna 1944 perustettu oppilaitos on nykyisin Pohjoismaiden viimeinen alan ammattikunnan ylläpitämä kelloseppiä ja mikromekaanikkoja kouluttava oppilaitos. Kelloseppäkoulusta valmistuu vuodessa yhteensä noin 24-28 kelloseppää ja mikromekaanikkoa. Koulun oppilaat ovat haluttuja osaajia korkeateknologian tuotteita valmistavissa yrityksissä. Kelloseppäkoulun vastavalmistuneiden työllistymisaste on erittäin korkea, esimerkiksi vuonna 2018 valmistuneista oppilaista 79 % työllistyi omalle alalle heti valmistumisen jälkeen.

Osoita tukesi, lue koko vetoomus Kelloseppäkoulun sivuilta ja laita se jakoon!

https://www.kelloseppakoulu.fi/vetoomus.html