REMU

REMU

Haastattelu, Korut
Muusikon & taiteilijan rouhea rocktyyli on tuonut energiaa pohjolan korukulttuuriin jo vuosikymmeniä. Rocklegenda valittiin kesällä 2019 Vuoden Korunkantajaksi. Syyskuussa 2019 kerrottiin uudesta Musiikkimuseo Famesta, joka avautui kauppakeskus Triplan yhteyteen Pasilaan. Museo kokoaa kotimaisen musiikin historiaa ja nostaa Hall of Fameen legendoja Hurriganesista Sibeliukseen. Rocklegenda Remu Aaltonen oli syksyllä vastaanottamassa kunniakirjan Hurriganesin valinnasta Suomen musiikin kunniagalleriaan. Aiemmin samana vuonna Aaltonen nimitettiin Kultaseppien liiton toimesta Vuoden korunkantajaksi. Vuoden korunkantaja Vuoden korunkantajan titteli on myönnetty vuodesta 2001 alkaen henkilölle, joka omalla korunkäytöllään edistää korukulttuuria. Remu on ehdottomasti tyyli- ja korumiehiä. Nimityksen yhteydessä kesäkuussa 2019 Remulle luovutettiin Sami Viitasaaren suunnittelema Taigakorun OTSO -kaulakoru, joka oli tehty varta vasten muusikolle. Nimityksen yhteydessä kerrottiin mm., että Remu Aaltonen on omalla tinkimättömällä tyylillään esimerkillisesti näyttänyt, että runsaskin korunkäyttö on miehekästä sekä Rock ´n Roll. Rocklegenda oli nimityksestä…
Read More
Nuori Tekijä

Nuori Tekijä

Haastattelu, Kellot
Kello & Kulta -lehti nostaa esiin tuoreita kello- ja kulta-alan osaajia ja ammattilaisia. Marraskuun 2019 lehdessä esittelimme Oskari Kyöstilän Kouvolasta. Kelloseppäkoulusta keväällä 2019 valmistuneen Oskari Kyöstilän haaveena on aina ollut oma yritys ja itsensä työllistäminen. ”Jo opiskeluaikanani keräsin työkaluja ja mietin, että joskus aion työskennellä omassa pajassani, vaikka en ajatellut sen tapahtuvan näin nopeasti. Moni asia johti kuitenkin siihen, että koin nyt olevan hyvä aika laittaa homma tulille.” Sopiva paikka toiminnalle löytyi Kuusankosken Taideruukista. ”Suunnittelimme isäni kanssa remontin ja aloimme laittamaan pajaa kuntoon. Asiat ovat menneet todella luontevasti ja aika vähällä stressillä.” Kyöstilän mukaan omassa yrityksessä hienoa on, että on itse vastuussa kaikesta ja saa tehdä asiat juuri niin kuin haluaa. Myös asiakkaiden kanssa toimiminen ilman välikäsiä on arvokasta. ”Tavoitteenani on asiakaskunnan vakiinnuttaminen ja mahdollisesti työllistää tulevaisuudessa itseni lisäksi muitakin.”…
Read More
Kalevala korun uusi tulokas

Kalevala korun uusi tulokas

Haastattelu, Korut
KTM Kirsi Paakkari aloitti Kalevala Korun toimitusjohtajana helmikuussa 2019. Kuukaudet ovat menneet nopeasti ja työntäyteisesti. Suomen tunnetuin korubrändi tähtää vahvaan kasvuun. Kirsi Paakkari on omien sanojensa mukaan aina ollut korunkäyttäjä, puolisolla on ollut osuutensa tähän ja hän on omannut myös hyvän tyylitajun. Runsaista koruvalikoimistaan huolimatta, Paakkarilla ei ole ennen toimitusjohtajan pestiään ollut yhtäkään Kalevala Korua omassa korulaatikossaan. Se asia on onneksi muuttunut! ”Täytyy myöntää, että nyt on avautunut aivan uusi maailma! En oikeastaan tiennyt, miten paljon ja miten upeita koruja Kalevala Korulla on ollut kaikkien näiden vuosikymmenten aikana! Tämä auttaa ymmärtämään sitä, että vaikka Kalevala Koru on äärettömän tunnettu brändi, lähes kaikki suomalaiset tuntevat meidät, mutta liian moni ei vielä tiedä sitä kaikkea sisältöä, mitä meillä on. Se myös innostaa ja inspiroi itseäni työssäni toimitusjohtajana. Meillä on valtava potentiaali tuoda…
Read More
Luonnon taideteoksia etsimässä

Luonnon taideteoksia etsimässä

Haastattelu, Kultaa
Kai J. Rantasella on sana hallussa. Hänellä on myös intohimo. Se on kulta. ”Suurin syyllinen omaan kullankaivajan uraani on Stalin.” Kun Kotkassa syntyneen ja kasvaneen Kai J. Rantasen lukiokaverit hakivat lääketieteelliseen ja oikeustieteelliseen, Rantanen laittoi hakupaperit Huippuvuorille Store Norske Spitsbergen A/S:n hiilikaivokseen.”Stalin oli joskus sanonut, että kaikki kirjailijat pitäisi laittaa kaivokseen - ja kyllähän se niitä kaivoksiin lähettikin. Ajattelin, että homma toimisi myös päinvastoin: jos menisin kaivokseen, ehkä minusta tulisi joskus kirjailija.” Kullankaivaja Kai J. Rantanen.Kuva: Juha Kauppinen Työpaikka ei kuitenkaan kouluruotsilla avautunut ja piti keksiä jotain muuta. Rantanen suuntasi Lähi-Itään, ja vietti välivuoden kibbutsilla appelsiineja poimien ja Egyptissä liftaten. Suunnitelmissa oli myös työt Jäämeren kalatehtailla, mutta yhden liftikyydin pysähdyttyä Inarin kirkonkylällä muutti kaiken. KOHTI KULLAN KIMALLUSTA Rantanen näki Inarin Hopean liikkeessä ensimmäisen kerran elämässään aitoja kultahippuja Lemmenjoelta ja ne…
Read More
Rakkaudesta lajiin!

Rakkaudesta lajiin!

Haastattelu, Korutaide
Heli Kauhanen on pitkän linjan korumuotoilija. Korutaiteen läänintaiteilijana hän keskittyy jakamaan ilosanomaa. ”Haluan taiteilijaksi!”, ilmoitti tytär vanhemmilleen. ”Vanhempien kauhuksi”, täydentää Heli Kauhanen, korutaiteen läänintaiteilija nyt, kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin. Reitti läänintaiteilijuuteen on kulkenut mielenkiintoisia polkuja. Kaikista työelämän kokemuksista on nykyisessä työssä vain pelkkää hyötyä. ”Löysin aikanaan korualan kummitätini avustuksella. Piti miettiä miten ansaintalogiikka ja kuvataide yhdistyy, ettei kuvataiteesta tai taiteilijuudesta tulisi vain harrastus. Silloin aloitettiin parhaillaan kultasepän alan kouluastekokeilua ja huomasin, että tämähän on varsin mielenkiintoinen ala. Kahden vuoden opiskelun jälkeen totesin, että en ole perinteinen kultaseppä vaan muotoilija ja jatkoin opiskelua Lahden muotoiluinstituutissa, josta valmistuin koru- ja esinemuotoilijaksi vuonna 1998.” MONESSA MUKANA Lahdessa opiskelijakollegoiden kanssa perustettu X8 kultasepänalan osuuskunta oli Kauhaselle kiinnostava yhteisöllinen kokemus ja osuuskunnan jäsenet, viisi kulta- ja hopeaseppää; Soili-Riikka Andersson, Eero Hintsanen, Juha Loikala, Marjut Viitanen ja…
Read More