Kolumni: Kohtaamiset kunniaan

Korona-aika on kurittanut toimialaamme muiden tavoin, mutta alkusyksyllä vihdoin ja viimein tunnelin päässä näkyi valoa.
Havahduin aiheeseen, kun järjestimme Tyyliniekan toimesta kahden vuoden tauon jälkeen Aika tyylikäs -tapahtuman, joka keräsi reilut 150 kelloista kiinnostunutta harrastajaa ja ammattilaista pariksi tunniksi saman katon alle. Palautteessa toistui viesti siitä, miten ihanaa oli tavata taas kasvokkain samanhenkisiä ihmisiä. Näissä kiitoksissa on vahva totuus siitä, että me ihmiset olemme sosiaalisia eläimiä. Haluamme nähdä toisiamme, jutella ja vaihtaa kuulumisia, iloita ja nauraa. Kun kohtaamisille annettiin mahdollisuus, tehtiin myös kauppaa.

Tämä laittoi minut pohtimaan sitä, miten vähän yritykset hyödyntävät tapahtumia.

Ennen pandemiaa vierailin säännöllisesti muutaman yrityksen asiakasilloissa, joihin sain henkilökohtaisen kutsun tai joiden avoimeen kutsuun törmäsin somessa. En ole kaikkien yritysten asiakas tänäkään päivänä, mutta tapahtumissa olen tutustunut yrityksiin sekä heidän edustamiin tuotteisiin – ja mikä oleellisinta, ihmisiin. Yhden yrityksen asiakkaaksi päädyin tapahtumassa tutuksi tulleen henkilön suosittelemana pandemian alkuvaiheessa ja sen jälkeen olen vieraillut myymälässä säännöllisesti – ja minusta on tullut ostohistorian valossa kanta-asiakas.

Miten näin pääsi käymään? Tähän vaadittiin samanhenkisen ihmisen kohtaaminen tapahtumassa. Tässä on kivijalkamyymälälle valtava kilpailuetu.


Matti Airaksinen on noin 150 000 lukijaa kuukausittain tavoittavan Tyyliniekka-verkkolehden perustajayrittäjä ja päätoimittaja. Matilla on monipuolinen tausta B2B- ja B2C -myynnin sekä markkinoinnin kehittäjänä.