Mikromekaniikkaa suomalaisittain

Mikromekaniikkaa suomalaisittain

Koulutus
Kelloseppäkoulusta mainiot eväät teknologia-alan huipulla toimiviin yrityksiin. Yksi yrityksistä on kotimainen Bluefors Pitäjänmäellä, Helsingissä. Mikromekaanikon ja kultasepän opinnoista saatavat taidot taipuvat moneksi. Yhtenä esimerkkinä mikromekaanikkojen koulutuksesta hyötyvistä yrityksistä on suomalainen Bluefors Pitäjänmäellä, Helsingissä.Se on alansa huippuosaaja jäähdytinlaitteiden valmistuksessa tieteellisen ja kvanttitietokoneita hyödyntävän tutkimuksen tarpeisiin. Ydinosaamisenaon erikoistuminen erittäin kylmiin lämpötiloihin soveltuvan teknologian valmistus. Yritys työllistää yli 140 henkilöä, joista noin 10%:lla on tohtorintutkinto. Yrityksen työntekijöitä ovat joukko fyysikoita, tiedemiehiä, insinöörejä ja muita alaan erikoistuneita ammattilaisia. Tuohon joukkoon lukeutuvat myös Leppävaarassa toimivasta Kelloseppäkoulusta valmistuvat mikromekaanikot ja kellosepät. ”Esimerkkinä voisin sanoa, että Blueforsin laitteistojen sähköistyksestä vastaavalla wiring-osastolla työskentelevistä 11:stä työntekijästä ainoastaan yhdellä ei ole Kelloseppäkoulusta saatua koulutusta”, kuvaa tilannetta teknikko Ville Nuutinen, joka hakeutui suoraan armeijasta Kelloseppäkoulun oppiin. Hän työllistyi 2,5 vuotta sitten muutaman muun teknologia-alan yrityksen työkokemuksen jälkeen Blueforsille tuotantoon. NOPEASTI TYÖLLISTYVIÄ…
Read More
Maakuntakierros: Kello ja Kulta Jokinen Salossa

Maakuntakierros: Kello ja Kulta Jokinen Salossa

Haastattelu, Kellot, Korut
Vesa Jokinen (vas.) ja Veikko Jokinen keväällä 2019. Kello ja Kulta Jokinen aloitti Salossa Asemakadulla vuonna 1932. Yrityksen perusti kelloseppä Eino Jokinen. Einon poika, kelloseppä Veikko Jokinen jatkoi yrityksen toimintaa ja tällä hetkellä, vuonna 2019, yritystä pyörittää pojanpoika Vesa Jokinen. Yritys keskittyi ensin kellojen korjaamiseen. Menestystä alkoi tulla noususuhdanteen vetäessä Suomen taloutta hyvään vauhtiin ja kelloseppiä palkattiin pian lisää.Siihen aikaan kellosepät olivat herrasmiehiä, puku ja kravatti toimi työasuna ja päällä oli siisti valkoinen työtakki. Yrityksen sijainti oli hyvä, vieressä oli sekä meijeri että teurastamo. Kun maalta tultiin kaupunkiin, myytiin maito meijeriin, eläimet teurastamoon ja kulutettiin niistä saadut rahat kaupoissa. Tästä syystä Kello ja Kulta Jokisenkin päivän kiireisinhetki oli aikaisin aamulla. Muutokset yhteiskunnassa ovat vaikuttaneet Jokisenkin yritystoimintaan. Veikko Jokinen muistelee 1970-luvun loppua, jolloin Suomessakin oli energiakriisi. Sähköt olivat pois päältä joka…
Read More
Merkityksellistä muotoilua Suomesta

Merkityksellistä muotoilua Suomesta

Haastattelu, Korut, Korutaide, Näyttely
Loppuvuodesta 2018 Helsinkiin avautui korutaiteeseen ja muotoiluun keskittyvä taidegalleria Gao Shan Kiinalaisen taiteilija ja kuraattori Ding Yin perustaman gallerian näyttelytila on pieni, mutta se soveltuu hyvin sekä vintage-korujen että nykykorumuotoilijoiden ja korutaiteilijoiden töiden esittelyyn. Paikalla toimi aiemmin koruseppien työhuone Box Jewelry. ”Tulin Suomeen lokakuussa n. 9 vuotta sitten. Muistan, että se päivä oli todella kylmä ja sen jälkeen koko maa peittyi paksuun lumeen puoleksi vuodeksi. Ensivierailuni Suomeen oli tapahtunut vuotta aiemmin kesällä ja silloin luonto antoi parastaan. Lokakuussa… ei ehkä niinkään.” Ding kuitenkin jäi, ja siitä lähtien hän on tehnyt töitä taiteen, kulttuurin sekä designin parissa. Ding syntyi ja kasvoi Kiinassa, ja kouluttautui designin kuraattoriksi Englannissa. Hän teki graafista suunnittelua markkinoinnin alalla ja kiinnostui erityisesti vintage-muodista, mutta myös lasi- ja huonekalumuotoilusta. Suomeen tultuaan korumuotoilu vei mennessään. DESIGNKERÄILIJÄ ”Rakastan suomalaista korumuotoilua.…
Read More
Vuoden korunkantaja 2019 on Remu Aaltonen!

Vuoden korunkantaja 2019 on Remu Aaltonen!

Korut, Uutisia
Vuoden korunkantaja 2019 on Henry "Remu" Aaltonen. Palkinto jaettiin virallisesti noin kuukausi sitten, mutta saajan ollessa silloin estynyt, palkinnon luovutus tapahtui Suomen Kultaseppien liitto ry:n toimitusjohtaja Henrik Kihlmanin toimesta tänään! Iloisia ilmeitä ja ylpeyttä huomionosoituksesta lämminhenkisessä ilmapiirissä. Kiitos Remu!Koru on Taigakorun Sami Viitasaaren suunnittelema "Otso". Metsien kuningas lavojen kuninkaalle. Erikoisversiona vain Remulle. Kiitokset lahjoittajalle. Vuoden Korunkantaja 2019 Remu Aaltonen ja Suomen Kultaseppien Liitto ry:n toimitusjohtaja Henrik Kihlman. Kuva: Julia Weckman
Read More
Tinkimätön taituri Eero Hintsanen on Vuoden kultaseppä 2019

Tinkimätön taituri Eero Hintsanen on Vuoden kultaseppä 2019

Haastattelu, Korut
Nuori sulkavalaisteini vaikuttui aikoinaan Björn Weckströmin teoksista Retretin näyttelyssä. Eero Hintsanen sai Weckströmin näyttelystä vuonna 1986 merkittävän oivalluksen; näinkin voi tehdä ja muotoilu voi olla ammatti. Weckströmin teokset vettä tippuvassa luolastossa olivat taianomaisia ja tekivät lähtemättömän vaikutuksen. LAHDESTA MAAILMALLE Valmistuttuaan kultasepäksi Lahden muotoiluinstituutista Hintsanen perusti kollegoidensa kanssa X8 -nimisen pajakollektiivin Lahteen vuonna 1999. ”X8 korumyymälän ja -pajan ajoilta sai todella hyvän pohjan kaikelle tekemiselle, konsepti oli sellainen, että teimme kaikille kaikkea, ns. kultasepän perustöitä. Koimme kuitenkin pikkuhiljaa, että oli aika muutokselle. Mieli paloi johonkin spesiaalimpaan.” Kultaseppä-pariskunta Chao-Hsien Kuo ja Eero Hintsanen ovat kehittäneet Chao ja Eero -korubrändiä vuodesta 2005 ja sitä on viety ahkerasti maailmalle; Eurooppaan, Amerikkaan ja Aasiaan, josta tulikin tärkeä markkina-alue. Heillä oli oma kauppa Kiotossa 4 vuotta. ”Monet suomalaiset toimijat varmaan luulivat, että olemme lopettaneet, kun emme…
Read More